Hulttiopäättäjät eivät saa kunnollisille nuorille tiloja

Tervehdys ihmiset!

Yleisönosasto kirjoituksissa ja etenkin tragikoomisissa ”napakoissa” (Kouvolan sanomien tekstiviestipalsta, jonne voi lähettää viestejä anonyyminä) esiintyy ajoittain kirjoittelua, jossa nuorisoa syyllistetään vapaa-ajanviettotavoistaan tai -paikoistaan. Minua harmittaa tällainen syyllistäminen.

Kotihiiriä tai himoharrastajia – ei kaikki

Kirjoittelussa nuorisoamme usein syyllistetään kysymällä, että miksi nuoret eivät ole kotona, harrastuksissa, hyväntekeväisyystöissä, pelaamassa shakkia, auttamassa vanhempiaan kotitöissä, treffeillä tyttö- tai poikaystävän kanssa elokuvissa tai kahvilassa, lukemassa kokeisiin, valmistautumassa kirjoituksiin, rullaluistelemassa, uimassa, fudisharkoissa jnejnejne…? EN JAKSA! Tällaisia kysymyksiä esittävät ihmiset ovat täysin, paino sanalla TÄYSIN vieraantuneet nuorten arjesta. Nuorilla on tarve kokoontua. Kyllä, siinä saattaa palaa tupakkaa, joskus jotain muutakin ja voi olla, että kädessä vilahtaa aina niin syntinen ES-tölkki (Euroshopper energiajuoma, joka on suosittua nuorten keskuudessa alhaisen hankintahinnan ja suuta hivelevän maun takia). On tärkeää ymmärtää, että nuorten vapaa-ajan viettoa ohjaa sosiaalisuus – tarve kohdata ikäisiään ihmisiä. Tässä ei ole mitään pahaa. Itseasiassa voimme olla tyytyväisiä, kun nämä nuoremme eivät ole kotona syrjäytymässä – yksin.

Vika ei ole nuorissa vaan olosuhteissa

Kouvolan kaupunki ei ole pystynyt tarjoamaan nuorille vapaa-ajanviettopaikkaa, jossa he viihtyisivät paremmin, kuin esimerkiksi asemahallissa. Asemahalli on lämmin ja siellä on istumapaikkoja. Aika vähään ovat nuoret tyytyväisiä. Mieleeni tulee väistämättä kysymys, että eikö todella ole mahdollista järjestää nuorille kokoontumispaikkaa keskustan alueelle, joka olisi auki niinä aikoina, joina nuoret ovat liikkeellä?

Matala kynnys – in my dreams

Kun oli itse nuori toimi nykyisen Hansakeskuksen paikalla seurakunnan ylläpitämä yökahvila nimeltään Matala kynnys alias ”Matala”. Se oli paikka, joka oli viikonloppuisinkin auki iltamyöhäiseen. Kaikki -90 luvulla Kouvolan keskustassa nuorina liikkuneet varmasti muistelevat tuota paikkaa lämmöllä. Sisään pääsi, vaikka olisi ollut päihtynyt. Ketään ei jätetty pakkaseen värjöttelemään. Kaikkein huonoimmassa kunnossa olevat nuoret kelkottiin Marjoniemen terveyskeskusta vastapäätä olevalle ”selviytymisasemalle”, jonka lattialla olevat muovipatjat moni muistaa. Äärimmäisessä kunnossa olleet nuoret jatko-ohjattiin vatsahuuhteluun. Tähän joukkoon kuuluu monta nuoruuden ystävääni, joista muistaakseni ”Bekkis” teki vielä comebackin huuhtelusta takaisin iltaa viettämään. Tärkeintä tässä ”hoitoketjussa” oli se, että aikuinen oli aina läsnä, eikä ketään jätetty heitteille. Matalassa kynnyksessä tarjottiin teetä ja pikkupurtavaa. Korvia hiveli uskonnollinen musiikki ja mieleeni on erityisesti jäänyt nykyään näkyvää uraa tekevän Pekka Laukkarisen musisoinnit. Vaikka uskonto ei kiinnostanutkaan pätkän vertaa, niin se oli silti kaikkien paikka. Ei missään tapauksessa mikään vain, ja ainoastaan seurakuntanuorten raamattukerho. Joskus pihalla tapeltiinkin, mutta apu oli aina lähellä. Juuri tällaista yhteisöllistä paikkaa, jossa ei tuomita tai ”ylenkatsota” Kouvola ja Kouvolan nuoriso tässä ajassa tarvitsee.
terapiamatalassa
Kuvassa Terapia- orkesteri Matalassa.

Haluaisin, että tälle asialle tehtäisiin jotain. Nyt tulisi kysyä nuorilta, että mitä he tarvitsevat. Jos tätä sattuu lukemaan, joku nuoreksi itsensä kokeva, niin laittakaa ideoita osoitteeseen huhtalajvt@hotmail.com

Kuulisin mielelläni teidän mielipiteenne asiasta. Politiikka voi olla tylsää, mutta tällaisissa asioissa se voi auttaa.

Pekka Haavistosta Suomen presidentti

Isojen asioiden äärellä – suurella intohimolla

Sain kunnian olla puoluevaltuuskunnan jäsenen roolissa valitsemassa puolueeni ehdokkaaksi vuoden 2018 presidentinvaaleihin koko rakkaan isänmaani kaikista parhaan vaihtoehdon, Pekka Haaviston. Suomi tarvitsee juuri tässä ajassa arvojohtajaa, jolla on laaja kansainvälinen kokemus, sekä ymmärrys maailmanlaajuisista konflikteista, sekä niiden ratkaisemisesta. Juuri tänä aikana, jossa vihapuhe, politiikkojen esittämät valheet ja negatiivinen ilmapiiri leimaavat poliittista ilmapiiriä, tarvitaan Pekkaa, joka edustaa sopuisaa, positiivista ja faktoihin pohjautuvaa arvopolitiikkaa.

pekka

Mukaan vaalityöhön

Pekka tulee käynnistämään kampanjansa kesän jälkeen. Voitettujen kuntavaalien ja uuden puheenjohtajan valinnan jälkeen on aika suunnata katseet ja voimavarat lähestyviin presidentinvaaleihin. Pekan kampanjapäällikkönä toimii vuoden 2012 vaalien tapaan Riikka Kämppi, jonka tapasin tänään. Olen luvannut antaa täyden tukeni Pekan kampanjalle, ja on varmaa, että Pekan kampanja tulee näkymään isosti Kouvolassa. Tätä tärkeää työtä kampanjan hyväksi minä ja paikalliset Vihreät odotamme intohimolla, iloisuudella ja suurella sydämellä.

Tästä linkistä jokainen voi liittyä Pekan tukijoukkoihin:
https://www.haavisto2018.fi/

Suosittelen lämpimästi. Tästä tulee iso juttu!

-Juha-

Vihreiden PJ-peli leimahti liekkeihin – etuajassa

Keskustelu Vihreiden tulevasta puheenjohtajasta leimahti ilmiliekkeihin Outi Alanko-Kahiluodon vetäytyessä kilpailusta. Outin perustelu oli, että nykyinen puheenjohtajamme Ville Niinistö olisi osoittanut tukeaan Emma Karille ja kilpailutilanne olisi näin ollen epäreilu. Todetaan tähän alkuun, että tunnen kaikki tämän uutisen ympärillä olevat henkilöt, joista kaikki ovat hyviä poliitikkoja ja ihania, hyväntahtosia ihmisiä. Meidän Vihreiden oma aikataulu asioille on selvä. Ensin tulevat kuntavaalit, ja voitto niissä. Vasta sen jälkeen käydään puheenjohtajavaali. Meillähän jäsenistö äänestää puheenjohtajastaan – puoluedemokratiaa parhaimmillaan. Mutta media elää omaa elämäänsä, ja siksi tämäkin päivitys. Tiedän, että asiasta minulta kuitenkin tullaan kysymään. Itseasiassa on jo kysytty..

Tänään Ville on kertonut, ettei ole puheenjohtajan valinnassa kenenkään yksittäisen henkilön puolella, vaan luottaa jäsenistöön, joka valinnan tekee.

Missä mennään?

Meillä Vihreillä on sellainen sääntö, ettei sama puheenjohtaja voi toimia kuutta vuotta pidempään. Tämä tarkoittaa, sitä, että suosionsa huipulla oleva Ville Niinistö joutuu siirtymään syrjään. Tilannetta on kuvattu vaikeaksi, koska Villen osaaminen ja asema puolueen kannatuksen nostamisessa on tunnustettu. Ulkopuoliset tahot ja media haluavat maalailla virheellistä kuvaa siitä, että puheenjohtajan vaihtumisesta alkaisi Vihreiden alamäki.

Olen asiasta erimieltä

Meillä on Villen seuraajaksi tukku loistavia ehdokkaita, joista jokaisella on aidot menestymisen mahdollisuudet viedä puoluetta kohti uusia vaalivoittoja ja kasvavaa kannatusta. Kaikki esille tulleet ehdokkaat ovat sopivia puheenjohtajaksi, mutta jokaisella on tietysti oma mielipide – niin minullakin.

Vain hyviä vaihtoehtoja

Kun Outi Alanko-Kahiluoto lasketaan harmillisesti lausuntojensa jälkeen olevan ulkona puheenjohtajapelistä, jää jäljelle mm. sellaisia nimiä kuin Touko Aalto, Hanna Halmeenpää, Oras Tynkkynen ja Emma Kari. Itse uskon, että tuleva puheenjohtaja löytyy näistä henkilöistä. Kukaan heistä ei ole vahvistanut ehdokkuuttaan. Vain Oras Tynkkynen on kertonut pitävänsä ehdokkuuttaan epätodennäköisenä. On myös totta, että oppositiopolitiikan johtaminen eduskuntaryhmän ulkopuolelta on haastavaa. Siksi uskon, että tuleva puheenjohtaja löytyy mahtavan ihanasta eduskuntaryhmästämme.

Emma Kari on mun suosikki

emma2

Olen sanonut aikaisemminin, että pidän Emmasta poliitikkona ja ihmisenä. Henkilökohtainen toiveeni on, että hän osallistuu puheenjohtajakilpaan. Kunnes asia varmistuu, en voi muuta kun toivoa, että näin tapahtuu. Emma on oikea voimanainen. Hän olisi raikas, empaattinen, asiantunteva ja tyylikäs puheenjohtaja kaikille meille Vihreille. Jos olette lukeneet kirjoituksiani, olette varmasti havainneet, että niissä korostuu ihmisoikeuskysymykset, yhdenvertaisuus ja kaunis luonto eläimineen. Kaikista arvoista ihmisarvo on minulle kaikkein tärkein – siksikin Emma Kari.

Aika näyttää. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Nyt käännän sensorit takaisin kuntavaaleihin, joka on meidän asialistalla sijalla 1.

Henkinen masokisti: Onko järkee vai ei?

Tervehdys blogin seuraajat. On aika ottaa kantaa politiikkaan, sillä kuntavaalit joihin olen lähdössä ehdolle lähestyvät. Humanismista en luovu, vaikka aiheet hieman politisoituvatkin. Vihreät on puolue, joka sopii tämän blogin kanssa hyvin yhteen. Mikään aikaisemmin kirjoittamani asia ei ole minulle tärkeän puolueeni arvojen ja periaatteiden kanssa ristiriidassa. Luon tässä ”vaalistartissa” yleisellä tasolla kuvan siitä, että mitä mieleeni yleisesti juolahtaa politiikaan liittyen. Toivon, että pysytte mukana, ja jaatte kirjoituksiani, etenkin jos löydätte niistä jotain yhtymäpintaa omaan elämäänne.

Takapuolen näyttö eduskuntatalon portailla

Miksi politiikkaan? Tätä mielenhäiriötä olen pohtinut itsekin. Ehkä tärkeimmät syyt sylkykupiksi pyrkimiselle ovat henkinen masokismi, sekä optimistinen toivo paremmasta maailmasta. Jos tietäisin, että näyttämällä takapuolta eduskuntatalon portailla saisi hyviä asioita aikaan, tekisin senkin. Koska en usko sillä olevan merkittäviä vaikutuksia henkilökohtaisesta itsensä voittamisesta saavutetun nautinnon lisäksi, en vaivaudu sitä tekemään. Vaihtoehtojen ollessa vähäiset olen valinnut poliittisen uran. En tiedä kadunko päätöstäni siinä vaiheessa kun saan lukea Seitsemän päivää lehdestä salarakkaasta, josta en edes itse tiedä, vai siinä vaiheessa kun kaikesta politiikkaan käytetystä ajasta jää käteen ”musta Pekka” – tunne siitä ettei yksittäinen poliitikko voi mihinkään vaikuttaa. Usko siihen, että katumuksen sijaan jää käteen monta parempaa korttia on suuri. Onhan politiikka antanut jo tähän mennessä paljon. Ehkä eniten olen kiitollinen kaikista niistä ihmisistä, joihin olen saanut tutustua, tällainen extrovertti lauma-apina kun olen.

Kuntavaalit 9.4. ”Ketä hitto ees kiinnostaa?”

Liian harvaa, valitettavasti. Ei meillä ihmisillä ole kovin montaa keinoa vaikuttaa siihen, että mihin suuntaan maatamme viedään. Ymmärrän kuitenkin sen, että moni kokee, ettei sillä yhdellä äänellä ole mitään väliä, varsinkin kun ”ne hemmetin poliitikot aina kääntää takkinsa ja pettää lupauksensa”. Tästä ei tietysti tarvitse kaukaa esimerkkejä etsiä. Hallituspuolueet Kokoomus ja Keskusta söivät tärkeimmän lupauksensa olla koskematta koulutukseen. Kaikki tietää miten kävi. Tämä rosvojoukko perui puheensa ja tekee historian suurimmat koulutusleikkaukset. Kyllä minuakin ottaa päähän, mutta en enää (kauaa) jaksa räksyttää. Ei vanha koira kuitenkaan opi.

En aio muutenkaan blogissani sortua muiden haukkumiseen, vaikka siihen olisikin aihetta. Katsotaan miten impulsiivisen blogistin päätös pitää. Seuraavan blogipäivityksen otsikoksi on ennustettu V..un persut! Ei, se olisi liian helppoa ja tylsää. Mielummin kerron myönteisistä asioista ja tarjoan vaihtoehtoja siihen, että miten voisi tehdä paremmin.

Oikein vai väärin? Asia on paljon moniulotteisempi

Riitelevä kaksikko meni kyläpäällikön juttusille riitaansa selvittämään. Ensimmäinen kaveruksista kertoi versionsa riidan syistä. Kyläpäällikkö vastasi: ”olet oikeassa.” Toinen riitapukareista sai seuraavaksi kertoa oman näkemyksensä riidan syistä. Tuomari vastasi selvitykseen: ”olet oikeassa.” Tämän kuultuaan kyläpäällikön vaimo, joka oli viereisessä huoneessa kuunnellut keskustelua huusi: ”Ei molemmat voi mitenkään olla oikeassa!” Kyläpäällikkö vastasi: ”Olet oikeassa.”

Kaikkea keskustelua leimaa vastakkainasettelu, jossa omassa kannasta pidetään kiinni aiheen ainoana totuutena. Tämän kiihkeän ”älämölön” alle jää kaikki se keskustelu, jolla voisi olla rakentavat vaikutukset. Itse ajattelen, ettei ehdottomia totuuksia edes ole olemassa.

Ajatellaan nyt vaikka fysiikan lakeja. Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat kaksi fysiikkan ”yläteoriaa”. Paradoksaalista on, että molempia käytetään, vaikka ne kumoavat toisensa. Hitto mikä tilanne! Kukaan ei varmuudella tiedä miten maailma toimii! Tämä sama sama ilmiö ilmenee mielipiteissä, joita ei voi edes mitata esimerkiksi esineen painon tapaan. Mielipide ei koskaan ole universaali, ehdoton totuus. Siksi voi olla joskus järkevää tulla ylös sieltä poterosta ja myös kuunnella muita.

Itse annan ensimmäisen vaalilupaukseni. Lupaan kuunnella ihmisiä, ja myös vastakkaisia mielipiteitä.

Jatketaan tästä, pysykää kanavalla.

Juha

”Muutos alkaa yksilöstä”

Hyvää mieltä soppakauhalla

Vaimoni Noora sai idean tempauksesta kotipaikkakuntamme vähävaraisille ihmisille. Tässä tarina ihmisistä, ihmisten auttamisesta, ihmisten kiitollisuudesta, sekä siitä miten jauhelihasoppa päätyi ihmisten suihin. Tämän tarinan kerron teille siksi, että toivon jonkun muun saavan tästä tapahtumasta idean synnyttää jotain tärkeää.

WP_20160505_14_04_52_Pro

Mennään ajassa taaksepäin

Sain mahdollisuuden tutustua Kouvolan Korttelikodin Ry:n toimintaan. Mukana vierailulla oli köyhyyttä työkseen tutkiva, tutkija Maria Ohisalo. Yllätyin siitä, että miten paljon ihmisiä viikoittain käy leipäjonoissa. Ajattelin, että hienosti on yhteiskunta ulkoistanut ihmisten huolenpidon vapaaehtoisjärjestöille. Sain kuulla, että -90 luvulla alkanut hätäratkaisu jakaa ruokatarvikkeita ihmisille, joilla siihen ei ole varaa oli tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi. Kuinka kävi? Leipäjonot ovat tulleet osaksi yhteiskuntamme sosiaalijärjestelmää, mutta virallisen järjestelmän ulkopuolella. Tämä ulkopuolisuus aiheuttaa sen, että toiminta on hankerahoituksen ja lahjoitusten varassa ilman varmuutta tulevasta. Suuri kysymys on, että mitä tapahtuu, jos vapaaehtoiset jostain syystä joutuvat lopettamaan tämän monille ihmisille välttämättömän avun antamisen? Tilanteen vakavuus, sekä vapaaehtoistoiminnan välttämättömyys tulisivat olla asioita, jotka myös valtionjohdossa otettaisiin vakavasti. Mielestäni hyvinvointiyhteiskuntamme on pahasti epäkunnossa. Leipäjonoissa käyvillä ihmisillä ei ole mitään hävettävää. Hävetä saisivat ne (päättäjät), jotka ovat antaneet tilanteen luisua tähän pisteeseen. HERÄTYS: Suomessa asuu miljoona köyhää!

Olohuoneen sohvalla se idea syntyi

Katselimme vaimoni kanssa televisiosta asunnottomista kertovaa dokumenttielokuvaa, kun vaimoni sanoi: ”Voisimme valmistaa lämpimän ruoan Kouvolan vähävaraisille ihmisille.” Idea oli loistava, ja ryhdyimme nopeasti selvittämään mahdollisuuksia toteuttaa tapahtuma nopealla aikataululla. Päädyimme reilun viikon päässä olevaan arkipyhään (helatorstai), ja mietin, että mitenköhän aikamme riittää.

Auttamisen halu yllätti

Ryhdyin soittelemaan paikallisille yrittäjille ja kerroin mistä on kysymys. Kaikki suhtautuivat asiaan todella myönteisesti, eikä minulle edes annetuu mahdollisuutta tuntea vaivautuneisuutta, niin aitoa oli kohtaamani halu auttaa. Lihat jauhoi lähiruokakauppamme kauppias, 15 kiloa perunoita lahjoitti valkealalainen perunanviljelijä, leivät saatiin paikallisesta leipomosta, ruoka-astiat käyttöön antoi paikallinen muonituspalvelu. Korttelikodit Ry tarjosi tilat ruoan jakoon, henkilökuntaa auttaviksi käsiksi ja lupasi keittää ihmisille jälkiruokakahvit. Myös seurakunta ja paikallinen partiolippukunta kantoivat kortensa kekoon.
WP_20160504_14_57_46_Pro

WP_20160504_14_57_38_Pro

Soppaa isolle joukolle – miten?

Mittailimme suurimpia kattiloitamme kotona ja tulimme siihen tulokseen, että soppa 150:lle ihmiselle ei onnistu kotikeittiössä. Keittoa laskettiin valmistettavaksi 70 litraa, joka tuntui suurelta haasteelta. Onni astui mukaan kuvioihin, kun saimme vinkin paikallisesta hyväntekijästä nimeltä Jyri Ylätalo, jolla saamieni tietojen mukaan oli hallussaan soppatykki. Soitin Jyrille ja kysyin, että pitääkö tieto soppatykistä paikkansa. Jyri vastasi, että kyllä pitää, mutta hän valmistaa ruokaa vain hyväntekeväisyystapahtumiin. Totesin, että olin soittanut oikeaan paikkaan. Ongelma suuren keittomäärän valmistamisen vaikeudesta poistui, kun Jyri sai soviteltua kaksi sopankeittokeikkaa samalle aamulle.

WP_20160505_11_28_22_Pro

Hyppy uuteen maailmaan intoa puhkuen

Helatorstai oli parin päivän päässä kun paikallislehden toimittaja soitteli ja kyseli aikeistamme. Kerroin vinkin pitävän paikkansa ja lupauduin antamaan asiasta haastattelun. Olin tyytyväinen, että saimme yhden väylän lisää tiedottaa tapahtumastamme, jotta ihmiset osaisivat tulla paikalle.

Linkki juttuun

Helatorstain aamu tuli, ja oli aika laittaa viimeinen vaihde silmään. Vaimoni Noora ja Ystävämme Hanna lähtivät valmistelemaan keitonjakopaikkoja, joita valikoitui kaksi: Oravanpesä Kouvolan Eskolanmäessä, sekä Jokitupa Kuusankosken keskustassa. Itse lähdin Jyrin kotipihaan, jossa keitto jo kiehui vuoden 1929 kenttäkeittimessä. Ruoka siirrettiin ja jakopaikoille ja jako lähti käyntiin.

IMG-20160505-WA0002
WP_20160505_12_27_01_Pro
WP_20160505_12_12_05_Pro

Vastaanotto veti hiljaiseksi

Minun on vaikea keksiä sanaa sille tunteelle, joka ihmisten kiitollisuudesta, iloisuudesta, ystävällisyydestä ja lämpimästä vastaanotosta minussa synnytti. Tunsin suurta myötätuntoa ja samalla ylpeyttä näistä ihmisistä, joiden elämänhaasteet ovat ehkä erilaiset kuin omani. Pientä itsehäpeää tunsin todetessani, että olin vieraantunut aivan liian kauas näiden ihmisten arjesta. Samanlainen tunne tuli silloin, kun Afrikan avustusmatkalla Nooran kanssa palasimme maaseudulla sijainneesta kylästä neljän tähden hotelliimme. Epätasa-arvo löi jälleen kovaa vasten kasvoja kuin märkä rätti. Kaikesta tästä huolimatta, ihmisten tarinoita tarkemmin tuntematta tai heidän olemustaan arvioimatta pystyimme jälleen todistamaan sen, että ilontunne tai onnellisuus ei ole vain hyväosaisten etuoikeus. Tunnelma oli todella hyvä. Ihmiset keskustelivat, nauroivat ja söivät soppaa. Onko itsekästä sanoa, että koin saaneeni tilaisuudesta todella paljon hyvää mieltä? Mieleeni tuli tutkimus, jossa ihmisille annettiin 100 dollaria käytettäväksi vapaasti. Ne, jotka olivat käyttäneet rahat itseensä, eivät tunteneet ostoksesta kuin hetkellistä mielihyvää. Niillä ihmisillä, jotka olivat käyttäneet rahan ostamalla jotain toiselle ihmiselle, onnellisuuden taso nousi merkittävästi.

”Antamisen ilo on yksi elämän suurimmista!”

Kiitokset, me teimme sen!!!

– Noora, vaimoni. Tämän idean äiti ja järjen ääni, jota ilman tämä(kään) tempaus ei olisi onnistunut
– Hanna Myyrä
– K-Market Koskituuli
– Ahopellon Peruna
– Risto Peltolan leipomo
– Kuusaan muonituspalvelu
– Kouvolan seurakunta
– Kuusankosken seurakunta
– Korttelikodit Ry
– Jyri Ylätalo (soppatykki)
– Mira Peltola
– Kouvolan Metsäveikot
– KSO

”Pysykää kanavalla, Kaakonkulman humanisti palaa asiaan.”

Vastakkainasettelu ei vie Suomea eteenpäin

Olen jo jonkin aikaa seurannut suomen luokattoman huonoksi luisunutta keskusteluilmapiiriä. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden ympärillä käydystä keskustelusta ei enää usein voida käyttää termiä keskustelu.

Juupas – Eipäs

Vaikka sama ilmiö toistuu kaikissa yhteiskuntaa erilleen repivissä poliittisissa ja epäpoliittisissa asioissa, keskityn tällä kertaa turvapaikanhakijoiden ympärillä yhä kiihtyneeseen debattiin. Asioista väittelyn ympärille on syntynyt tahallisen väärinymmärtämisen kulttuuri, jossa omaa ehdotonta totuutta korostaen, ja toisinajattelijoiden eriäviä mielipiteitä vääristellen ja halveksuen päädytään kehälle, joka ei johda mihinkään. Yksi oudoimmista ylilyönneistä oli Kouvolan kaupunginvaltuutettu Jouni Sunisen (ps.) henkilökohtainen kommentti minulle, jossa hän vaati minua ottamaan moraalista vastuuta jokaisen muslimin tekemästä raiskauksesta?!? Tätä logiikkaa minun on mahdoton ymmärtää, sillä minun mielestä jokainen ihminen vastaa omista tekemisistään.

Keskustelusta vaikuttaa puuttuvan ymmärrys yhdestä olennaisesta asiasta. Se on kaikille yhteinen tavoite siitä, että Suomi olisi jatkossakin hyvä ja turvallinen maa elää. Meillä kaikilla vaikuttaa olevan yhteinen halu ylläpitää ihmisten hyvinvointia. Siksi ihmettelen, että miksei jatkuvan vastakkainasettelun asemasta voitaisi keskustella rakentavasti, tavalla joka vie asioita eteenpäin.

Konsensuksen aiheita – saa käyttää!

Hieman yleistäen otan esille asioita, joista suurin osa kansalaisista ovat samaa mieltä. Aivan kuten parisuhdeoppaat neuvovat pariskuntaa vahvistamaan niitä teemoja, joissa parilla menee hyvin, tulisi myös turvapaikanhakijoiden ympärillä vellovassa keskustelussa etsiä yhteisymmärrystä ja ohjata keskusteluja rakentavaan suuntaan.

Raiskaukset: Tämä ihmisen koskemattomuuteen törkeästi kajoava rikos on jokaisen psyykkisesti tasapainoisen ihmisen mielestä sekä iljettävä, että tuomittava. Ihmettelen, että miten tästäkin asiasta saatiin julkinen riita aikaiseksi. Kun naisten asemasta huolissaan olevat ihmiset, minä mukaan lukien halusivat tuoda raiskauskeskusteluun faktan siitä, että suurin osa raiskauksista tapahtuu suljettujen ovien takana suomalaisen miehen tekemänä, sai tämän esiin tuominen erikoisen vastareaktion. Tuli syytöksiä suomalaisten miesten syrjimisestä ja turvapaikanhakijoiden tekemien rikosten väheksymisestä. Mielestäni parisuhdeväkivallan esiin tuominen oli tässä kohtaa todella järkevä ratkaisu, koska näin piilevä väkivalta saatiin näkyvästi esiin keskusteluun. Vaikeinta on ollut ymmärtää, että miten muutaman turvapaikanhakijoiden tekemät rötökset yhdistetään koskemaan kollektiivisesti kymmenien tuhansien ihmisten joukkoa. Näyttää siltä, että tunteet ohjaavat ihmisten ajattelua tässä kontekstissa, ja rationaalinen järki, joka pohjautuu faktatietoihin asioista ei tule näkyväksi.

Pidetään mielessä: Raiskaus on aina väärin, ja olemme tästä kaikki samaa mieltä!

Käännytykset: Suurin osa meistä ”suvakeistakin” on sitä mieltä, että vakavaan rikokseen tuomittu tulee palauttaa nopeasti kotimaahansa. Tämä kansaa yhdistävä teema ei ole ollut kovin näkyvästi julkisessa keskustelussa. Minua on esimerkiksi syytetty siitä, että haluan Suomeen kaikki terroristit, raiskarit ja muut rikolliset.
Suomessa turvapaikan tai oleskeluluvan voi saada turvapaikkapuhuttelun jälkeen, mikäli todetaan että henkilö on kansainvälisen suojelun tarpeessa. Nämä henkilöt jotka saavat kielteisen päätöksen, käännytetään. Tämäkin lienee kohtalaisen paljon yhteisymmärrystä nauttiva asia. Itse ajattelen Maahanmuuttovirastoa väljemmin. Mielestäni ihmisellä on oikeus etsiä parempaa elämää, vaikkei hänen henkensä olisi uhattuna. Ajattelen, että näin toimisin itsekin. Jos Suomesta loppuisivat työt, niin todennäköisesti etsisin niitä jostain muualta.

Pakolaispolitiikka on epäonnistunut: Tästäkin useimmat ovat samaa mieltä. Itsekin olen ihmetellyt, että miten on mahdollista ettei valtionjohto kyennyt ennakoimaan lähestyvää pakolaisaaltoa. Ilman Punaisen Ristin ja muiden vapaaehtoisten huikeaa panosta olisi katastrofi ollut vielä paljon vakavampi. Toisin sanoen: V****i meni – tuhansia ihmisiä hukkui, pakolaisuuden ympärille rakentui laittoman ihmiskuljetuksen markkinat jne.

Menneitä ei voi muuttaa, mutta niistä kannattaa ottaa opiksi. Meneillään oleva pakolaiskriisi on hyvä ”harjoitus” tulevaisuuden, huomattavasti suuremman mittakaavan pakolaiskriisejä varten varautumisesta. Kaikkien tulisi viimeistään nyt tiedostaa, että mm. ilmastonmuutoksen seurauksena sadat miljoonat ihmiset ovat vaarassa jäärä ilman puhdasta vettä lähivuosikymmeninä. Tämä tulee aiheuttamaan aivan eri mittakaavan haasteita. On puhuttu jopa 300 miljoonasta ”vesipakolaisesta”.

Ääri-ilmiöt voimistuvat, huolestuttaa!

Rasistit, joita monet haluavat käyttää itsestään lievempää maahanmuuttokriitikko- nimitystä, ovat vain jäävuorenhuippu. Yhtä pieni on se joukko, joka käyttää väkivaltaa vasemmistolaisen tai suvaitsevaisuutta korostavan asiansa edistämiseksi. Näitä ääriajattelijoita / aktivisteja on ollut aina, ja varmasti myös tulee jatkossa olemaan. Pienen joukon näpertely ei ole kuitenkaan yhteiskunta rauhaa voimakkaasti horjuttava elementti. Vaaran mahdollisuus kuitenkin leijuu yllämme.

Huolta herättää esimerkiksi avoimen rasistisen Soldiers Of Odinin rantautuminen Suomeen. Samaan aikaan, kun brittimedia Daily Mail julkaisi artikkelin Suomesta, jossa S.O.D:n tukikohdassa kuvattiin mm. SS-upseerin koppalakkia ja muita natsisymboleja, niin perheenäiti kirjoitti yleisön osastolla olevansa kiitollinen katupartiolle, joka lisää turvallisuuden tunnetta. Tämä on mielestäni paradoksaalista. Jos Suomessa tarvitaan liivijengi lisäämään turvallisuuden tunnetta, niin ollaan pahasti metsikössä. Itse luotan yhteiskunnan ja poliisin kykyyn ylläpitää turvallisuutta.

Uusi maalitaulu – Me suvakit

Maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuville ei näytä riittävän vain turvapaikanhakijoiden arvostelu, kun heillä on tullut lisääntynyt tarve avoimesti pilkata vapaaehtoistyöntekijöitä ja suvaitsevaisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä. Kysyin eräältä maahanmuuttokriitikolta (lue rasisti), että miksi hän kohdistaa vihansa niihin suomalaisiin vapaaehtoisiin (SPR), tässä tapauksessa naishenkilöihin, jotka tekevät juuri sitä työtä, joka ennaltaehkäisee ongelmia. Tällä toiminnalla kerroin tarkoittavani esimerkiksi Suomen kielen opetusta, opetusta suomalaisesta kulttuurista jne. Vastaus kysymykseen kertoi ainakin sen, että noin kolmekymppinen mies on erityisen huolissan palvelukotien henkilökunnan riittävyydestä. Perusteluna nimittäin oli se, että nämä ”suvakkih****t voisivat mennä vanhainkotiin hoitamaan mummoja sen sijaan että auttavat ”matuja”. Ajattelin mielessäni, että tässä kohtaa ei taida edes minun kykyni perustella asioita riittää, joten kiitin keskustelusta ja poistuin paikalta.

Olen itsekin saanut kuulla katkeraa kritiikkiä puolustaessani vähä-osaisia, tässä tapauksessa turvapaikanhakijoita. Tämä kritiikki ei tosin minua ”hetkauta”, sillä koen omat argumenttini esimerkiksi ihmisarvosta rasistista ideologiaa kestävämmäksi.

Ratkaistaan ongelma yhdessä

Maapalloamme ravisteleva pakolaiskriisi on vakava, muttei poikkeuksellinen. Toinen maailmansota aiheutti 70 miljoonan pakolaisen katastrofin – siitä kuitenkin selvittiin.
Jotta asioita saadaan ratkaistua tarvitaan ennen muuta usko siitä, että ratkaisu on mahdollinen. Maahanmuuttokeskustelua värittää valitettavan usein toivottomuus ja jumiutuminen negatiivisiin yksityiskohtiin. Haaste ei ole vain meidän suomalaisten, vaan haaste on maailman laajuinen – yhteinen.

Kysymys kuuluu

Mitä voimme tehdä yhtenä valtiona muiden joukossa sen eteen, että kotoaan pakenemaan joutuneet noin 60 miljoonaa ihmistä saisivat ihmisarvoista kohtelua ja mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämämään?

Toivoisin toteuttamiskelpoisia ehdotuksia. ”Rajat kiinni”- ratkaisut eivät tätä kriisiä ratkaise. Mikäli valtiot yksi kerrallaan laittavat rajansa kiinni, on seurauksena täysin hallitsematon tilanne. Neuvoisin myös katsomaan omaa napaansa pidemmälle. Tässä ei nyt voida ajatella siten, että kunhan itse pärjätään, ei muilla ole mitään väliä. Meillä on ihmiskunnan osana vastuu auttaa muita. Tämä voi aiheuttaa sen, että joudumme hieman tinkimään omasta yltäkylläisestä hyvinvoinnistamme. Olemmeko siihen valmiit?

Keskitytään siihen mihin voidaan vaikuttaa

Ihmisen, yhteisön, kunnan, valtion jne. kannattaa keskittyä ja käyttää energiaansa sellaisiin asioihin joihin voi vaikuttaa. Minulla ei esimerkiksi ole suoraa vaikutusta Irakin sodan mekanismeihin. Voin kuitenkin omalla toiminnallani vaikuttaa sodan aiheuttamiin ongelmiin. Tätä on esimerkiksi myönteinen suhtautuminen Irakista tuleviin ihmisiin, kotouttamisen ideoiminen, käytännön vapaaehtoistyö jne.

Keskustelu tulisikin ohjata ennen kaikkea siihen, että miten kotouttaminen saadaan onnistumaan mahdollisimman hyvin. Tämä on kaikkien meidän etu. Ehdotuksia kotouttamisen tehostamiseksi odottaisin myös maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvilta henkilöiltä.

Yhteistyöllä kohti parempaa huomista – puoluerajoista piittaamatta

Sain eilen iloisena lukea oman kaupunkimme ministerin Jari Lindströmin (ps.) kantoja kotouttamisesta.

Kouvolan Sanomat 10.2.2016: ”Työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan henkilöt täytyy saada heti töihin. Hänen mielestään kieli- ja muu opetus pitää jatkossa tapahtua työn ohessa. Ministerin mukaan myös tulijoiden ammattiosaaminen aiotaan selvittää nykyistä paremmin. Heille ehdotettavia kuntapaikkoja on tarkoitus harkita sen mukaan, miltä alueelta löytyy sopivaa työtä. Kouvolassa töitä voi löytyä palvelualalta ja yrittäjinä. Maahanmuuttajia on jo nykyään paljon esimerkiksi siivoojina, Lindström sanoo. Hänen mukaansa valtakunnallisesti työtarvetta on muun muassa hoiva- ja rakennusaloilla.”

Tällaista puoluerajat ylittävää positiivista ilmapiiriä ja tekemisen meininkiä toivon näkeväni jatkossakin.

Me rakennamme tätä maata ja sen tulevaisuutta yhdessä.