Hyvää mieltä soppakauhalla

Vaimoni Noora sai idean tempauksesta kotipaikkakuntamme vähävaraisille ihmisille. Tässä tarina ihmisistä, ihmisten auttamisesta, ihmisten kiitollisuudesta, sekä siitä miten jauhelihasoppa päätyi ihmisten suihin. Tämän tarinan kerron teille siksi, että toivon jonkun muun saavan tästä tapahtumasta idean synnyttää jotain tärkeää.

WP_20160505_14_04_52_Pro

Mennään ajassa taaksepäin

Sain mahdollisuuden tutustua Kouvolan Korttelikodin Ry:n toimintaan. Mukana vierailulla oli köyhyyttä työkseen tutkiva, tutkija Maria Ohisalo. Yllätyin siitä, että miten paljon ihmisiä viikoittain käy leipäjonoissa. Ajattelin, että hienosti on yhteiskunta ulkoistanut ihmisten huolenpidon vapaaehtoisjärjestöille. Sain kuulla, että -90 luvulla alkanut hätäratkaisu jakaa ruokatarvikkeita ihmisille, joilla siihen ei ole varaa oli tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi. Kuinka kävi? Leipäjonot ovat tulleet osaksi yhteiskuntamme sosiaalijärjestelmää, mutta virallisen järjestelmän ulkopuolella. Tämä ulkopuolisuus aiheuttaa sen, että toiminta on hankerahoituksen ja lahjoitusten varassa ilman varmuutta tulevasta. Suuri kysymys on, että mitä tapahtuu, jos vapaaehtoiset jostain syystä joutuvat lopettamaan tämän monille ihmisille välttämättömän avun antamisen? Tilanteen vakavuus, sekä vapaaehtoistoiminnan välttämättömyys tulisivat olla asioita, jotka myös valtionjohdossa otettaisiin vakavasti. Mielestäni hyvinvointiyhteiskuntamme on pahasti epäkunnossa. Leipäjonoissa käyvillä ihmisillä ei ole mitään hävettävää. Hävetä saisivat ne (päättäjät), jotka ovat antaneet tilanteen luisua tähän pisteeseen. HERÄTYS: Suomessa asuu miljoona köyhää!

Olohuoneen sohvalla se idea syntyi

Katselimme vaimoni kanssa televisiosta asunnottomista kertovaa dokumenttielokuvaa, kun vaimoni sanoi: ”Voisimme valmistaa lämpimän ruoan Kouvolan vähävaraisille ihmisille.” Idea oli loistava, ja ryhdyimme nopeasti selvittämään mahdollisuuksia toteuttaa tapahtuma nopealla aikataululla. Päädyimme reilun viikon päässä olevaan arkipyhään (helatorstai), ja mietin, että mitenköhän aikamme riittää.

Auttamisen halu yllätti

Ryhdyin soittelemaan paikallisille yrittäjille ja kerroin mistä on kysymys. Kaikki suhtautuivat asiaan todella myönteisesti, eikä minulle edes annetuu mahdollisuutta tuntea vaivautuneisuutta, niin aitoa oli kohtaamani halu auttaa. Lihat jauhoi lähiruokakauppamme kauppias, 15 kiloa perunoita lahjoitti valkealalainen perunanviljelijä, leivät saatiin paikallisesta leipomosta, ruoka-astiat käyttöön antoi paikallinen muonituspalvelu. Korttelikodit Ry tarjosi tilat ruoan jakoon, henkilökuntaa auttaviksi käsiksi ja lupasi keittää ihmisille jälkiruokakahvit. Myös seurakunta ja paikallinen partiolippukunta kantoivat kortensa kekoon.
WP_20160504_14_57_46_Pro

WP_20160504_14_57_38_Pro

Soppaa isolle joukolle – miten?

Mittailimme suurimpia kattiloitamme kotona ja tulimme siihen tulokseen, että soppa 150:lle ihmiselle ei onnistu kotikeittiössä. Keittoa laskettiin valmistettavaksi 70 litraa, joka tuntui suurelta haasteelta. Onni astui mukaan kuvioihin, kun saimme vinkin paikallisesta hyväntekijästä nimeltä Jyri Ylätalo, jolla saamieni tietojen mukaan oli hallussaan soppatykki. Soitin Jyrille ja kysyin, että pitääkö tieto soppatykistä paikkansa. Jyri vastasi, että kyllä pitää, mutta hän valmistaa ruokaa vain hyväntekeväisyystapahtumiin. Totesin, että olin soittanut oikeaan paikkaan. Ongelma suuren keittomäärän valmistamisen vaikeudesta poistui, kun Jyri sai soviteltua kaksi sopankeittokeikkaa samalle aamulle.

WP_20160505_11_28_22_Pro

Hyppy uuteen maailmaan intoa puhkuen

Helatorstai oli parin päivän päässä kun paikallislehden toimittaja soitteli ja kyseli aikeistamme. Kerroin vinkin pitävän paikkansa ja lupauduin antamaan asiasta haastattelun. Olin tyytyväinen, että saimme yhden väylän lisää tiedottaa tapahtumastamme, jotta ihmiset osaisivat tulla paikalle.

Linkki juttuun

Helatorstain aamu tuli, ja oli aika laittaa viimeinen vaihde silmään. Vaimoni Noora ja Ystävämme Hanna lähtivät valmistelemaan keitonjakopaikkoja, joita valikoitui kaksi: Oravanpesä Kouvolan Eskolanmäessä, sekä Jokitupa Kuusankosken keskustassa. Itse lähdin Jyrin kotipihaan, jossa keitto jo kiehui vuoden 1929 kenttäkeittimessä. Ruoka siirrettiin ja jakopaikoille ja jako lähti käyntiin.

IMG-20160505-WA0002
WP_20160505_12_27_01_Pro
WP_20160505_12_12_05_Pro

Vastaanotto veti hiljaiseksi

Minun on vaikea keksiä sanaa sille tunteelle, joka ihmisten kiitollisuudesta, iloisuudesta, ystävällisyydestä ja lämpimästä vastaanotosta minussa synnytti. Tunsin suurta myötätuntoa ja samalla ylpeyttä näistä ihmisistä, joiden elämänhaasteet ovat ehkä erilaiset kuin omani. Pientä itsehäpeää tunsin todetessani, että olin vieraantunut aivan liian kauas näiden ihmisten arjesta. Samanlainen tunne tuli silloin, kun Afrikan avustusmatkalla Nooran kanssa palasimme maaseudulla sijainneesta kylästä neljän tähden hotelliimme. Epätasa-arvo löi jälleen kovaa vasten kasvoja kuin märkä rätti. Kaikesta tästä huolimatta, ihmisten tarinoita tarkemmin tuntematta tai heidän olemustaan arvioimatta pystyimme jälleen todistamaan sen, että ilontunne tai onnellisuus ei ole vain hyväosaisten etuoikeus. Tunnelma oli todella hyvä. Ihmiset keskustelivat, nauroivat ja söivät soppaa. Onko itsekästä sanoa, että koin saaneeni tilaisuudesta todella paljon hyvää mieltä? Mieleeni tuli tutkimus, jossa ihmisille annettiin 100 dollaria käytettäväksi vapaasti. Ne, jotka olivat käyttäneet rahat itseensä, eivät tunteneet ostoksesta kuin hetkellistä mielihyvää. Niillä ihmisillä, jotka olivat käyttäneet rahan ostamalla jotain toiselle ihmiselle, onnellisuuden taso nousi merkittävästi.

”Antamisen ilo on yksi elämän suurimmista!”

Kiitokset, me teimme sen!!!

– Noora, vaimoni. Tämän idean äiti ja järjen ääni, jota ilman tämä(kään) tempaus ei olisi onnistunut
– Hanna Myyrä
– K-Market Koskituuli
– Ahopellon Peruna
– Risto Peltolan leipomo
– Kuusaan muonituspalvelu
– Kouvolan seurakunta
– Kuusankosken seurakunta
– Korttelikodit Ry
– Jyri Ylätalo (soppatykki)
– Mira Peltola
– Kouvolan Metsäveikot
– KSO

”Pysykää kanavalla, Kaakonkulman humanisti palaa asiaan.”

Vastakkainasettelu ei vie Suomea eteenpäin

Olen jo jonkin aikaa seurannut suomen luokattoman huonoksi luisunutta keskusteluilmapiiriä. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden ympärillä käydystä keskustelusta ei enää usein voida käyttää termiä keskustelu.

Juupas – Eipäs

Vaikka sama ilmiö toistuu kaikissa yhteiskuntaa erilleen repivissä poliittisissa ja epäpoliittisissa asioissa, keskityn tällä kertaa turvapaikanhakijoiden ympärillä yhä kiihtyneeseen debattiin. Asioista väittelyn ympärille on syntynyt tahallisen väärinymmärtämisen kulttuuri, jossa omaa ehdotonta totuutta korostaen, ja toisinajattelijoiden eriäviä mielipiteitä vääristellen ja halveksuen päädytään kehälle, joka ei johda mihinkään. Yksi oudoimmista ylilyönneistä oli Kouvolan kaupunginvaltuutettu Jouni Sunisen (ps.) henkilökohtainen kommentti minulle, jossa hän vaati minua ottamaan moraalista vastuuta jokaisen muslimin tekemästä raiskauksesta?!? Tätä logiikkaa minun on mahdoton ymmärtää, sillä minun mielestä jokainen ihminen vastaa omista tekemisistään.

Keskustelusta vaikuttaa puuttuvan ymmärrys yhdestä olennaisesta asiasta. Se on kaikille yhteinen tavoite siitä, että Suomi olisi jatkossakin hyvä ja turvallinen maa elää. Meillä kaikilla vaikuttaa olevan yhteinen halu ylläpitää ihmisten hyvinvointia. Siksi ihmettelen, että miksei jatkuvan vastakkainasettelun asemasta voitaisi keskustella rakentavasti, tavalla joka vie asioita eteenpäin.

Konsensuksen aiheita – saa käyttää!

Hieman yleistäen otan esille asioita, joista suurin osa kansalaisista ovat samaa mieltä. Aivan kuten parisuhdeoppaat neuvovat pariskuntaa vahvistamaan niitä teemoja, joissa parilla menee hyvin, tulisi myös turvapaikanhakijoiden ympärillä vellovassa keskustelussa etsiä yhteisymmärrystä ja ohjata keskusteluja rakentavaan suuntaan.

Raiskaukset: Tämä ihmisen koskemattomuuteen törkeästi kajoava rikos on jokaisen psyykkisesti tasapainoisen ihmisen mielestä sekä iljettävä, että tuomittava. Ihmettelen, että miten tästäkin asiasta saatiin julkinen riita aikaiseksi. Kun naisten asemasta huolissaan olevat ihmiset, minä mukaan lukien halusivat tuoda raiskauskeskusteluun faktan siitä, että suurin osa raiskauksista tapahtuu suljettujen ovien takana suomalaisen miehen tekemänä, sai tämän esiin tuominen erikoisen vastareaktion. Tuli syytöksiä suomalaisten miesten syrjimisestä ja turvapaikanhakijoiden tekemien rikosten väheksymisestä. Mielestäni parisuhdeväkivallan esiin tuominen oli tässä kohtaa todella järkevä ratkaisu, koska näin piilevä väkivalta saatiin näkyvästi esiin keskusteluun. Vaikeinta on ollut ymmärtää, että miten muutaman turvapaikanhakijoiden tekemät rötökset yhdistetään koskemaan kollektiivisesti kymmenien tuhansien ihmisten joukkoa. Näyttää siltä, että tunteet ohjaavat ihmisten ajattelua tässä kontekstissa, ja rationaalinen järki, joka pohjautuu faktatietoihin asioista ei tule näkyväksi.

Pidetään mielessä: Raiskaus on aina väärin, ja olemme tästä kaikki samaa mieltä!

Käännytykset: Suurin osa meistä ”suvakeistakin” on sitä mieltä, että vakavaan rikokseen tuomittu tulee palauttaa nopeasti kotimaahansa. Tämä kansaa yhdistävä teema ei ole ollut kovin näkyvästi julkisessa keskustelussa. Minua on esimerkiksi syytetty siitä, että haluan Suomeen kaikki terroristit, raiskarit ja muut rikolliset.
Suomessa turvapaikan tai oleskeluluvan voi saada turvapaikkapuhuttelun jälkeen, mikäli todetaan että henkilö on kansainvälisen suojelun tarpeessa. Nämä henkilöt jotka saavat kielteisen päätöksen, käännytetään. Tämäkin lienee kohtalaisen paljon yhteisymmärrystä nauttiva asia. Itse ajattelen Maahanmuuttovirastoa väljemmin. Mielestäni ihmisellä on oikeus etsiä parempaa elämää, vaikkei hänen henkensä olisi uhattuna. Ajattelen, että näin toimisin itsekin. Jos Suomesta loppuisivat työt, niin todennäköisesti etsisin niitä jostain muualta.

Pakolaispolitiikka on epäonnistunut: Tästäkin useimmat ovat samaa mieltä. Itsekin olen ihmetellyt, että miten on mahdollista ettei valtionjohto kyennyt ennakoimaan lähestyvää pakolaisaaltoa. Ilman Punaisen Ristin ja muiden vapaaehtoisten huikeaa panosta olisi katastrofi ollut vielä paljon vakavampi. Toisin sanoen: V****i meni – tuhansia ihmisiä hukkui, pakolaisuuden ympärille rakentui laittoman ihmiskuljetuksen markkinat jne.

Menneitä ei voi muuttaa, mutta niistä kannattaa ottaa opiksi. Meneillään oleva pakolaiskriisi on hyvä ”harjoitus” tulevaisuuden, huomattavasti suuremman mittakaavan pakolaiskriisejä varten varautumisesta. Kaikkien tulisi viimeistään nyt tiedostaa, että mm. ilmastonmuutoksen seurauksena sadat miljoonat ihmiset ovat vaarassa jäärä ilman puhdasta vettä lähivuosikymmeninä. Tämä tulee aiheuttamaan aivan eri mittakaavan haasteita. On puhuttu jopa 300 miljoonasta ”vesipakolaisesta”.

Ääri-ilmiöt voimistuvat, huolestuttaa!

Rasistit, joita monet haluavat käyttää itsestään lievempää maahanmuuttokriitikko- nimitystä, ovat vain jäävuorenhuippu. Yhtä pieni on se joukko, joka käyttää väkivaltaa vasemmistolaisen tai suvaitsevaisuutta korostavan asiansa edistämiseksi. Näitä ääriajattelijoita / aktivisteja on ollut aina, ja varmasti myös tulee jatkossa olemaan. Pienen joukon näpertely ei ole kuitenkaan yhteiskunta rauhaa voimakkaasti horjuttava elementti. Vaaran mahdollisuus kuitenkin leijuu yllämme.

Huolta herättää esimerkiksi avoimen rasistisen Soldiers Of Odinin rantautuminen Suomeen. Samaan aikaan, kun brittimedia Daily Mail julkaisi artikkelin Suomesta, jossa S.O.D:n tukikohdassa kuvattiin mm. SS-upseerin koppalakkia ja muita natsisymboleja, niin perheenäiti kirjoitti yleisön osastolla olevansa kiitollinen katupartiolle, joka lisää turvallisuuden tunnetta. Tämä on mielestäni paradoksaalista. Jos Suomessa tarvitaan liivijengi lisäämään turvallisuuden tunnetta, niin ollaan pahasti metsikössä. Itse luotan yhteiskunnan ja poliisin kykyyn ylläpitää turvallisuutta.

Uusi maalitaulu – Me suvakit

Maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuville ei näytä riittävän vain turvapaikanhakijoiden arvostelu, kun heillä on tullut lisääntynyt tarve avoimesti pilkata vapaaehtoistyöntekijöitä ja suvaitsevaisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä. Kysyin eräältä maahanmuuttokriitikolta (lue rasisti), että miksi hän kohdistaa vihansa niihin suomalaisiin vapaaehtoisiin (SPR), tässä tapauksessa naishenkilöihin, jotka tekevät juuri sitä työtä, joka ennaltaehkäisee ongelmia. Tällä toiminnalla kerroin tarkoittavani esimerkiksi Suomen kielen opetusta, opetusta suomalaisesta kulttuurista jne. Vastaus kysymykseen kertoi ainakin sen, että noin kolmekymppinen mies on erityisen huolissan palvelukotien henkilökunnan riittävyydestä. Perusteluna nimittäin oli se, että nämä ”suvakkih****t voisivat mennä vanhainkotiin hoitamaan mummoja sen sijaan että auttavat ”matuja”. Ajattelin mielessäni, että tässä kohtaa ei taida edes minun kykyni perustella asioita riittää, joten kiitin keskustelusta ja poistuin paikalta.

Olen itsekin saanut kuulla katkeraa kritiikkiä puolustaessani vähä-osaisia, tässä tapauksessa turvapaikanhakijoita. Tämä kritiikki ei tosin minua ”hetkauta”, sillä koen omat argumenttini esimerkiksi ihmisarvosta rasistista ideologiaa kestävämmäksi.

Ratkaistaan ongelma yhdessä

Maapalloamme ravisteleva pakolaiskriisi on vakava, muttei poikkeuksellinen. Toinen maailmansota aiheutti 70 miljoonan pakolaisen katastrofin – siitä kuitenkin selvittiin.
Jotta asioita saadaan ratkaistua tarvitaan ennen muuta usko siitä, että ratkaisu on mahdollinen. Maahanmuuttokeskustelua värittää valitettavan usein toivottomuus ja jumiutuminen negatiivisiin yksityiskohtiin. Haaste ei ole vain meidän suomalaisten, vaan haaste on maailman laajuinen – yhteinen.

Kysymys kuuluu

Mitä voimme tehdä yhtenä valtiona muiden joukossa sen eteen, että kotoaan pakenemaan joutuneet noin 60 miljoonaa ihmistä saisivat ihmisarvoista kohtelua ja mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämämään?

Toivoisin toteuttamiskelpoisia ehdotuksia. ”Rajat kiinni”- ratkaisut eivät tätä kriisiä ratkaise. Mikäli valtiot yksi kerrallaan laittavat rajansa kiinni, on seurauksena täysin hallitsematon tilanne. Neuvoisin myös katsomaan omaa napaansa pidemmälle. Tässä ei nyt voida ajatella siten, että kunhan itse pärjätään, ei muilla ole mitään väliä. Meillä on ihmiskunnan osana vastuu auttaa muita. Tämä voi aiheuttaa sen, että joudumme hieman tinkimään omasta yltäkylläisestä hyvinvoinnistamme. Olemmeko siihen valmiit?

Keskitytään siihen mihin voidaan vaikuttaa

Ihmisen, yhteisön, kunnan, valtion jne. kannattaa keskittyä ja käyttää energiaansa sellaisiin asioihin joihin voi vaikuttaa. Minulla ei esimerkiksi ole suoraa vaikutusta Irakin sodan mekanismeihin. Voin kuitenkin omalla toiminnallani vaikuttaa sodan aiheuttamiin ongelmiin. Tätä on esimerkiksi myönteinen suhtautuminen Irakista tuleviin ihmisiin, kotouttamisen ideoiminen, käytännön vapaaehtoistyö jne.

Keskustelu tulisikin ohjata ennen kaikkea siihen, että miten kotouttaminen saadaan onnistumaan mahdollisimman hyvin. Tämä on kaikkien meidän etu. Ehdotuksia kotouttamisen tehostamiseksi odottaisin myös maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvilta henkilöiltä.

Yhteistyöllä kohti parempaa huomista – puoluerajoista piittaamatta

Sain eilen iloisena lukea oman kaupunkimme ministerin Jari Lindströmin (ps.) kantoja kotouttamisesta.

Kouvolan Sanomat 10.2.2016: ”Työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan henkilöt täytyy saada heti töihin. Hänen mielestään kieli- ja muu opetus pitää jatkossa tapahtua työn ohessa. Ministerin mukaan myös tulijoiden ammattiosaaminen aiotaan selvittää nykyistä paremmin. Heille ehdotettavia kuntapaikkoja on tarkoitus harkita sen mukaan, miltä alueelta löytyy sopivaa työtä. Kouvolassa töitä voi löytyä palvelualalta ja yrittäjinä. Maahanmuuttajia on jo nykyään paljon esimerkiksi siivoojina, Lindström sanoo. Hänen mukaansa valtakunnallisesti työtarvetta on muun muassa hoiva- ja rakennusaloilla.”

Tällaista puoluerajat ylittävää positiivista ilmapiiriä ja tekemisen meininkiä toivon näkeväni jatkossakin.

Me rakennamme tätä maata ja sen tulevaisuutta yhdessä.

Aurinko paistaa risukasaankin..

..mutta lämmittää liikaa – kiitos lajin nimeltä ihminen

Uutisia lukiessa ei voi olla huomaamatta, että elämme vaikeita aikoja. Tässä kirjoituksessa otan kantaa näihin teemoihin. Näitä teemoja käsiteltiin, kun kutsuin ideologisen sielunkumppanini puolueemme varapuheenjohtajan, kansanedustaja Touko Aallon vierailulle Kouvolaan.
12309203_10153457689097885_789361469_n

Turvapaikanhakijat

Maailmaa ravistelee todella vakava pakoilaiskriisi. Tästä jo verrattain pitkään jatkuneesta muuttoliikkeestä Suomi on vasta tänä vuonna saanut ensikosketuksensa. Ilmiö on vakava etenkin henkeään pakeneville ihmisille, mutta myös valtioille, jotka joutuvat huolehtimaan huomattavasti totuttua suuremmasta määrästä ihmisiä.
childrens

Taakanjako

Suomi kuuluu Euroopan Unioniin. Itse miellän sen liittoumaksi, jonka vahvuus tulisi olla juuri tämän kaltaisten kriisien ratkaisemisessa. Olen ihmetellyt esimerkiksi Viron, Puolan ja Slovakian sitoutumattomuutta pakolaiskriisin hoitoon. Ei voi olla niin, että maat kuten Saksa ja Ruotsi ovat joutuneet kantokykynsä äärirajoille toisten valtioiden itsekkäästi ulkoistaessa itsensä kriisin hoidosta.

EU refugee politics

Itse olen ajatellut, että taakka tulisi jakaa tasapuolisesti, esimerkiksi bruttokansantuotteeseen sidotulla menettelyllä. Tähän liittyy tietysti riski siitä, että valtiot ryhtyvät pohtimaan unionista irtautumista Iso-Britannian tapaan. Pakolaiskriisin ratkaisemisen lisäksi kysymys on myös Euroopan Unionin kohtalosta.

Suomi ja turvapaikanhakijat

Suomessa turvapaikanhakija keskustelussa on negatiivinen sävy. Ilmiön postiiviset vaikutukset halutaan haudata kriitiikin alle. Suomi on ollut ihmeissään turvapaikanhakijoiden suuresta määrästä. Suuresta määrästä puhuttaessa kannattaa hieman suhteellistaa asioita. Ruotsiin on viime vuosina muuttanut noin 100 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Vuonna 2014 tarkka luku oli 126 966 ihmistä.

Minulta on kysytty, että kuinka paljon Suomi pystyy ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita. Tarkkaa lukumäärää minulla ei ole esittää, sillä laskutoimitus on erittäin vaikea ja monimutkainen. Toiveeni on, että jokainen maahantulija saataisiin kotoutettua yhteiskuntaan. Tärkeä on myös kysymys siitä, että mikä on elämän hinta? Mielestäni sitä ei voida määrittää.

Tärkeämpää kuin pohtia sitä, missä kulkee kantokyvyn äärirajat, on kehittää järjestelmää. Miten?

Tässä vain muutamia tärkeitä tekijöitä:
– Turvapaikkahakemuksen käsittelyajan lyhentäminen 6kk -> alle 3kk
– Työntekomahdollisuus ASAP!
– Turvapaikanhakijoiden ammattitaidon seulonta ja parempi hyödyntäminen
– Humanitäärinen viisumi
– Turvalliset muuttoreitit
– Tuki kohdemaihin (kehitysapu)
– Rauhanneuvottelut

Haluaisin itse mieltää kotouttamisen investoinniksi. Kun työikäinen ihminen saapuu Suomeen, ja kun häneen käytetään sen verran resursseja, että hän työllistyy, ei kyseessä ole kuluerä, vaan investointi. Tulee myös muistaa, että turvapaikanhakijoiden joukossa on korkeasti koulutettua henkilöstöä, joiden englanninkielentaito on kiitettävällä tasolla. Nämä omien alojensa erityisosaajat tulisi nopealla aikataululla saada seulottua, ja toimimaan omalla erityisalallaan. Näiden esimerkiksi Damaskoksen ja Bagdadin yliopistoissa opiskelleiden henkilöiden koulutus ei ole maksaneet Suomelle mitään, jolloin näiden ihmisten työllistyessä kaikki (yksilö – yritys – valtio) voittavat

Mikä ja mihin meillä on oikeus

Pohdittaessa omia oikeuksiamme, on se helpompaa kauhukuvia maalaamalla. Nämä kauhukuvat eivät ole fiktiivisiä, vaan todellisia, mikäli ihmiskunta ei riittävän ajoissa toimi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Maailmaa uhkaa vesikriisi. Tällä hetkellä ilman puhdasta vettä elää noin 1,1 miljardia ihmistä. On ennustettu että vuoteen 2025 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä tulee kärsimään vesipulasta. Suuri kysymys on: Mitä tapahtuu kun ihmisiltä loppuu vesi ja ihmisten ennen näkemättömän suuri muuttoliike pohjoiseen alkaa?

vesipula

Kun väistämättäkin puhutaan satojen miljoonien ihmisten liikkeestä, ollaan perustavaa laatua olevien kysymysten äärellä.
– Mikä on meidän oikeutemme tähän alueeseen, jossa on puhdasta vettä?
– Mikä on meidän oikeutemme tähän hyvinvointiin?
– Mitä tehdään niille sadoille miljoonille vesipulaa paenneille ihmisille heidän vyöryessä Eurooppaan?

refugees

Kyllä – me pystymme siihen

Peruste sille, että miksi olen lähtenyt mukaan politiikkaan on ajatus siitä, että voimme tehdä asioille jotain. Oma puolueeni Vihreät on ollut näkyvässä roolissa ilmastopolitiikassa, sekä turvapaikanhakijoihin liittyvässä keskustelussa. Minun on helppo yhtyä näihin kantoihin. Ihmiskunnan tulee käsittää se, että ilmastonmuutos on otettava vakavasti. Näin ei voi jatkua. Poliittisten päätösten teko tulee priorisoida ensisijaisesti ympäristönäkökulmaa painottaen. Ympäristöystävällisyydestä tulee tehdä kannattavaa verotuksen ja muun ohjauksen keinoin. Ympäristön turmeleminen tulee olla rikos suurelle yritykselle siinä missä yksilöllekin. Haluan, että Suomi on ympöristöasioissa maailman terävintä kärkeä. Tässä kehityksessä minä haluan olla mukana. Valitettavasti meillä on hallitus, joka tekee hävettävän huonoja ratkaisuja mm. ilmastopolitiikan saralla.
”Suomen tulisi ehdottomasti ohjata kaikki päästökauppatulot jokaista senttiä myöden ilmastorahoitukseen!”

Ei vaivuta synkkyyteen. Tule mukaan Vihreään rintamaan. Yhdessä me pystymme siihen!

Monikulttuurinen Suomeni

Tässä kirjoituksessa pohdin monikulttuurisuutta ja ilmiötä, joka sen ympärille on syntynyt. Minkälaisesta monikulttuurisesta Suomesta unelmoin, ja miten se on mahdollista saavuttaa?

Vastakkainasettelu tappaa rakentavan keskustelun

Kansanedustaja Immonen päästi valloilleen taannoisen aivopierunsa, jossa hän voimakkain sanankääntein nimesi monikulttuurisuuden painajaiseksi. Tästä syntyi suuriin mittasuhteisiin kasvanut ääripäiden sapelien kolistelu, ja tuntui siltä, että jokaisen on pakko valita puolensa. Itse tuomitsin julkisesti Immosen hyökkäävän retoriikan, mutta samalla pohdin, että mitä kiivaiden kommenttien takana oleville asioile olisi mahdollista tehdä. Immonen lynkattiin julkisesti. Se oli odotettua ja helppo hyväksyä. Minua on kuitenkin ahdistanut ilmapiiri, jossa asioista eri mieltä olevat ihmiset eivät kuuntele toisiaan, vaan keskittyivät lähinnä vastapuolen nimittelyyn. Kaikesta huolimatta kiitän Olli Immosta siitä, että hän nosti monikulttuurisuus teeman tehokkaasti esille. En usko, että Immonen itsekään pystyi ennakoimaan, kuinka suuren vastavoiman hänen Facebook päivityksensä nostatti.

”When you talk, you are only repeating what you already know. But if you listen, you may learn something new” – Dalai Lama

Miksi asioista ei keskustella?

Piirtäessäni kuvaa monikulttuurisesta Suomesta, havaitsin nopeasti, ettei ole vain kahta äärimmäistä vaihtoehtoa tai mielipidettä. Totesin, että keskustelua käydään vääristä lähtökohdista. Olen odottanut keskustelua esimerkiksi siitä, että miten maahanmuuttajien olosuhteita voitaisiin parantaa, jotta heillä olisi paremmat edellytykset kokea olevansa Suomen tasa-arvoisia asukkaita. Maahanmuuttokriitikoilla ja maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvilla on varmasti ainakin yhteen asiaan yhteneväinen mielipide. Se on: Niiden maahanmuuttajien, jotka Suomessa asuvat, toivotaan saavan opiskelu- tai työpaikka ja heistä toivotaan veronmaksajia yhteikuntaamme. Kukaan ei varmasti toivo, että Suomessa väkivalta lisääntyy tai turhautuminen purkautuu mellakoihin jne. ”Kyllä – Ei -väittely” vie focuksen pois rakentavista asioista.

Kysymys kuuluu: Eikö tämä konsensus olisi syytä jotenkin hyödyntää, sen sijaan että omista poteroista heitellään halventavia argumentteja?
Tällä hetkellä ilmapiiri on sellainen, että maahanmuuttokriitikot levittävät sosiaalisessa mediassa artikkeleita, joilla he toivovat kasvattavansa negatiivista kuvaa maahanmuuttajista. Maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvien tehtävänä on ollut puolustautua näiltä hyökkäyksiltä, usein hyökkäämällä itse. Onko tässä ”sodankäynnissä” mitään järkeä?

Minun Suomeni

Minun Suomessani kaikki ihmiset ja kulttuurit elävät rinnakkain. Siinä ihmisten väliseen kanssakäymiseen ei vaikuta alkuperä, uskonto tai äidinkieli. Kaikki ulkoiset tekijät ovat minun Suomessani täysin merkityksettömiä. Minulta on kysytty, että mitä mieltä olen siitä, että maahanmuuttajat saavat parempia sosiaalietuuksia kuin kantasuomalaiset. Olen vastannut, että minun Suomessani kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sosiaaliturva-järjestelmää hyväksi käyttävät ja työtä vieroksuvat henkilöt ovat mielestäni sosiaalipummeja synnyinmaastaan tai ihonväristään riippumatta. Samalla olen muistuttanut, että tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka antaa. Sen verran menen aiheesta sivuraiteille, että totean Suomen sosiaaliturvajärjestelmän olevan uudistuksen tarpeessa. Työn tulisi aina olla etuuksien varassa elämistä kannattavampaa. Tässä on syy sille, miksi me Vihreät kannatamme perustuloa.

Miten minun Suomeni toteutetaan

Kaiken mahdollistava tekijä on toisten ihmisten kunnioittaminen. Niin kauan, kun maahanmuuttaja tai puistonpenkillä kaljaa kittaava Pentti Perusjamppa tuntevat alemmuudentunnetta suhteessa ympäristöönsä, ei voida olettaa asioiden korjaantuvan. Ongelma on syrjäytyminen, ei ihonväri. Kyky kunnioittaa ja arvostaa toisia ihmisiä lähtee terveestä itsetunnosta. Pienet koirat ovat kovimpia räksyttämään. Joskus ihmettelen värillisiä henkilöitä tuijottavia ihmisiä. Nopeasti muistan, että maahanmuutto on Suomessa uusi ilmiö ainakin, kun puhutaan Afrikasta tulevista maahanmuuttajista. Suomi muuttuu, mutta se ottaa aikansa. Olen kuitenkin lohdullinen. Tällä hetkellä ala-asteilla, yläasteilla, ammattikouluissa, lukioissa ja yliopistoissa kasvaa sukupolvi, joille maahanmuuttajien kanssa kommunikointi on täysin arkipäiväistä. Nämä lapset ja nuoret leikkivät ja opiskelevat eri kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Ei Helsingin yliopistossa kukaan tuijota mustaa miestä. Vaikuttaakin, että tämä antipatia monikulttuurisuutta kohtaan on hieman varttuneempien kantasuomalaisten ongelma.

monikulttuurisuus

Jäitä hattuun

Jotta Suomi voi sopeutua monikulttuurisuuteen, tarvitaan vuoropuhelua kaikkien kansanryhmien välillä.

Jos joku kansallismielinen on harrastanut itseruoskintaa lukemalla tämän kirjoituksen näin pitkälle, hän ehkä miettii: ”Ongelmia ei tule, kun ei oteta yhtä ainoata maahanmuuttajaa Suomeen, eikä ainakaan Afrikasta”. Hänelle voin todeta, että monikulttuurisuus ja Afrikkalaiset ovat tulleet Suomeen jäädäkseen, eikä siihen voi enää vaikuttaa. Otetaan esimerkiksi somaliyhteisö. Somalinainen synnyttää keskimäärin 3,5 lasta. Vastaavasti Suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 1,8 lasta. Jo tämä yksi pieni esimerkki kertoo, että somaliyhteisö Suomessa kasvaa, ja vastaavasti kantaväestö pienenee. Paineet esimerkiksi pakolaisten kotouttamiseen panostamisesta suurenevat entisestään, kun otetaan huomioon, että Suomi on kansainvälisten sopimusten mukaisesti vastuussa turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten ottamisesta. On typerää ajatella, ettei näille ihmisille tarvitse tehdä mitään. Mikäli Suomen Sisu saisi päättää, ei kotouttamiseen laitettaisi varmasti yhtään euroa. Ei tarvita suurtakaan älykkyyttä sen ymmärtämiseksi, että tällä ajatusmallilla on ongelmia odotettavissa. Suomessa ei voi olla kahden kerroksen väkeä.

Suomalaisten tulee asennoitua siihen, että Suomi ei ole mikään monoliitti, ei se ole koskaan ollutkaan. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

Meidän tulee keskustella rakentavasti siitä, että miten saamme maahanmuuttajat integroitua yhteiskuntaamme entistä tehokkaammin. Tarvitaan kypsää vuoropuhelua, ja rakentavia ehdotuksia. Kaakonkulman humanisti on siihen valmis, oletko sinä?

Toivo vie eteenpäin, toivottomuus ei mihinkään

Elämää voi joko elää, tai vain suorittaa. Ihmiset, jotka elävät, tekevät itsestään merkityksellisen tekemällä mielekkäitä ja merkityksellisiä asioita. Jotta ihminen voi toteuttaa itseään ja elää tavoitteellisesti tulevaisuudesta käsin jäämättä menneisyytensä vangiksi, tarvitsee hän toivoa. Toivoa käsittelen tässä kirjoituksessani.

Uskonnoton toivo

Uskonnolliset ihmiset esittävät toivonsa rukouksena. ”Toivon läheisilleni terveyttä, ja toivon että onnistuisin hankkeessani, aamen”
godhope
Miksi ihmisille opetetaan, että elämä tulee antaa satuolennon hoidettavaksi? Kyllä, minäkin uskon yliluonnollisiin asioihin. Minun elämäni selittämättömät ilmiöt eivät kuitenkaan kerää veroja tai aiheuta konflikteja

Toivo on asia, johon on oikeus meillä kaikilla, ateisteillakin. Olen omassa elämässäni havainnut, että toivo on elämään voimaa antava lähde. En tarvitse jumalaa tunteakseni toivon antaman energian ja sen positiivisen vaikutuksen mieleeni.

Käsitykseni toivosta

Minä ajattelen, että toivo on päätös paremmasta. Se on sitä, että löytää positiivisia asioita jopa niistä asioista, jotka vaikuttavat olevan kaikkea muuta kuin postiivisia. Se on taistelutahtoa, joka vie yli elämään olennaisesti kuuluvista vaikeuksista. Avioero = uusi alku. Potkut = mahdollisuus löytää sellainen työpaikka jossa työpanosta arvostetaan, ja josta saa henkistä tyydytystä. jne..

Toivo ei ole lista joulupukille, johon luetellaan ranskalaisin viivoin asioita, mitä haluaisi tapahtuvan. Toivo yllättää aina. Asiat eivät koskaan mene täysin niin kuin on toivonut tai kuvitellut, vaan toivo toteutuu yllättäviä reittejä. Jokaisella on varmasti esimerkkejä siitä, miten kaaoksen jälkeen tuntuu, että tässähän kävi hyvin. Joskus vaikeuksien jälkeen todetaan palasten loksahtaneen kohdalleen. Elämä koulii, ja niin sen pitääkin. Ilman kärsimystä ei ole onnea. Vastakohdat tekevät toisistaan mahdollisen.

Toivo tieteellisesti

Rottakokeet eivät ole asia, josta voisin ihmisenä olla ylpeä. Seuraavaksi kuitenkin viittaan tähän raakaan tutkimusmenetelmään, ja minun on tunnustettava, että siitä saadut havainnot ovan vähintäänkin mielenkiintoisia.

Martin Seligman on arvostettu psykologi, joka on tutkinut toivoa, sekä sen vastakohdan aiheuttamaa ilmiötä, jota kutsutaan opituksi avuttomuudeksi. Opitulla avuttomuudella tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen tuomitsee itsenä epäonnistuneeksi, kehnoksi, huonommaksi, kyvyttömäksi jne. Tällainen ihminen ei omaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tällainen avuttomuuden tilan omaksunut ihminen ”tietää” seuraavan päivän olevan vähintään yhtä huono kuin tämäkin päivä.

Takaisin rottakokeisiin. Seligman teki seuraavanlaisen kokeen rotilla:

Vaihe 1.

Rotat laitettiin lasipurkkeihin, joihin laskettiin vettä. Sen jälkeen katsottiin kellosta, kuinka kauan rotat taistelevat selviytyäkseen hengissä. Tämä on todella raakaa, ja henkilökohtainen esimerkki eettisestä ristiriidasta. Jos tarkoitus hyvittää keinot, niin missä menee raja?

Tulokset
Rotat pystyttiin jakamaan kolmeen ryhmään:

1. Keskimääräinen ryhmä: rotat taistelivat keskimäärin 2 minuuttia
2. Luovuttajat: nämä rotat antoivat miltei heti periksi ja hukkuivat, kun havaitsivat ettei niillä ole ulospääsymahdollisuutta
3. TAISTELIJAT: Nämä rotat taistelivat tunnin… kaksi… kolme ja lopulta yli kymmenen tuntia. Vasta siinä vaiheessa, kun rottien kaikki käytössä olevat voimat olivat ehtyneet, ne hukkuivat.

”Nyt voit pohtia, että mihin ryhmään itse kuulut, tai haluat kuulua?”

Vaihe 2.

Rotat laitettiin lasipurkkiin, ja niihin laskettiin vettä. Aikaisemmasta poiketen rotille tarjottiin pakomahdollisuus. Purkki kaadettiin, tai sinne laskettiin naru, jota pitkin rotat pääsivät karkuun.

Tämän jälkeen rotat laitettiin uudelleen purkkiin, johon jälleen laskettiin vettä.

Tulokset:

Tuloksissa esiintyi vain yksi ryhmä -> TAISTELIJAT. Koska rotilla oli TOIVO ulospääsystä, ne taistelivat kaikki yli kymmenen tuntia, uupuivat ja hukkuivat.

Kaikessa raadollisuudessaan tämä osoittaa yhden tärkeän seikan. Silloin kun rotalla tai ihmisellä on toivo, pystyy hän uskomattomiin suorituksiin. Ilman sitä rottaa hukkuu (nopeasti) ja ihminen vaipuu masennukseen, tai sairastuu vähitellen johonkin muuhun psyykkiseen sairauteen, ja syrjäytyy.

Elämä luisuu käsistä

Kun ihminen on menettänyt toivonsa, on hän tilassa jossa kokee ulkoisten tekijöiden olevan vastuussa omasta tilanteestaan. Ihminen syyttää perimäänsä, lapsuuttaan, työnantajaa, puolisoa, valtiota jne. omasta huonosta tilanteestaan. Kun ihminen näin ulkoistaa toivonsa, ei voi odottakaan elämäntilanteen paranemista.
Hopeless

Mutta kun ihmisellä on terveesti rakentunut itsetunto sekä toivo, hän tietää itse olevansa vastuussa omasta elämästään.

”Jokainen on vastuussa omasta onnestaan”

Pyydän teitä kaikkia tutkimaan omaa käyttäytymistä ja elämänasennetta. Onko sinulla tapana etsiä syitä muista ihmisistä, tai muista tekijöistä joihin et voi vaikuttaa? Vai tunnistatko itsestäsi taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta? Ihmisenä kasvamisen mahdollistaa ajattelu, jonka merkitystä ei voi liikaa painottaa. Itsetutkiskelu ja omien ennakkoluulojen ehdollistaminen ovat myös merkityksellisiä. Valitettavasti elämänvirta on muuttunut niin hektiseksi, ettei ihmisillä ole helppoa löytää aikaa ajateluun ja itseensä tutustumiseen.

Toivo -> periksiantamattomuus -> onni

”Muutos alkaa yksilöstä”

– Kaakonkulman humanisti –

Miten tulla onnelliseksi?

Minä en ole onnellisuuden asiantuntija. Olen kuitenkin kiinnostunut aiheesta laajemmassa kontekstissa. Paljon käytetyn termin taustatekijät kiinnostavat. Olen positiivisen psykologian kannattaja ja pyrin myös pohtimaan asioita, jotka voisivat viedä ihmisiä ja ihmiskuntaa kehityksessään eteenpäin.

Onnellisuus on asia, jota ihmiset pitävät hyvään elämään kuuluvana välttämättömyytenä. Ilman onnellisuutta ei elämällä koeta olevan merkitystä. Onnellisuutta saatetaan tavoitellaan siten, kuin se olisi joku yksittäinen elementti, puussa roikkuva omena. Onnellisuus on kuitenkin käsite, jota ei ole yksinkertaista määritellä. Esimerkiksi ilo on käsitteenä paljon yksinkertaisempi. Tässä kirjoituksessa haluan käsitellä muutamia onnellisuuteen kuuluvia tekijöitä, sekä keinoja onnen saavuttamiseksi.

Onnellisuuden peruspilarit

Ihmisen toimintaa ohjaa eloonjäämisvietti. Elossa pysyminen ja fyysisen hyvinvoinnin merkitys onnellisuuden taustalla on välttämätön. Ei voi olla onnellinen, jos ei koe selviytyvänsä ympäröivän maailman haasteista.

Toinen perustason onnellisuuden mahdollistava tarve-tekijä on sosiaalisuus. Ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä. Ihminen tarvitsee sosiaalista vuorovaikutusta, jossa hän saa, mutta saa myös antaa. Kaksisuuntainen rakkaus on miltei täydellinen esimerkki onnea lisäävästä tekijästä. Ihminen on olio, joka ahdistuu ja alkaa voimaan pahoin joutuessaan laumansa ulkopuolelle. Tämä ilmiö näyttäytyy koulukiusaamisen yhteydessä, kun kiusattu jätetään ryhmän ulkopuolelle. Tällainen ulkoistaminen ahdistaa ja syö onnellisuutta.

Vapaus

Vapaustaistelijat ovat todenneet: ”Live free or die.” Vapaus on yksi harvoista asioista, joiden vuoksi ihminen on valmis antamaan henkensä. Yksilön omassa maailmassa onnellisuutta lisäävä vapaus on tunne siitä, että pystyy toteuttamaan ja ilmaisemaan itseään. Vapaus ei ole kiinni ainoastaan fyysisestä vapaudesta. Vankilassa elävä vanki voi tuntea itsensä vapaaksi, mikäli hän kykenee toteuttamaan itseään tekemällä mielekkäitä ja merkityksellisiä asioita.

Jotta ihminen kykenee tekemään merkityksellisiä asioita, tarvitsee hän kyvykkyyttä. Jos minä näkisin mielessäni vision kauniista pronssipatsaasta, mutta koska minulta puuttuu kyvyt patsaan toteuttamiseksi, olisi minun vaikea tuntea onnea toteutumattomasta unelmasta. Tässä kohtaa asiaan liittyy lohdullinen tekijä, ja se on itsensä kehittäminen. Jo se, että ihminen kykenee kehittämään itseään ja oppimaan uutta tuottaa onnellisuutta. Itse voisin ryhtyä harjoittelemaan kuvanveistoa, ja jo opetellessani sitä ja viimeistään havaitessani kehittymistä, kokisin onnellisuuden tuntemuksia.

Läheisyys

Läheisyys on ihmisellä perustarve iästä tai muista tekijöistä riippumatta. Kosketuksen positiiviset vaikutukset ovat kiistattomat. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhuksilla, joiden kyvykkyys tehdä asioita on laskenut, läheisyyden ja vuorovaikutuksen merkitys hoitohenkilökunnan kanssa korostuu. Jokainen voi kuvitella katsellessaan vanhustenhoidon nykytilaa, että tarjotaanko vanhuksillemme mahdollisuudet onnelliseen elämään läheisyyden ja sosiaalisen kanssakäymisen osalta?

Tekeekö raha onnelliseksi?

”Kyllä ja ei.”

Onnellisuustutkimuksessa ihmisille annettiin rahaa käytettäväksi 1) itseensä tai 2) toisiin ihmisiin. Siihen ryhmään kuuluvat, jotka käyttivät rahat itseensä, ei havaittu muutoksia onnellisuuden tasossa. Niiden ihmisten, jotka käyttivät rahat muihin, onnellisuuden taso nousi. Voidaan todeta, että hyvän tekeminen tuottaa onnellisuutta.

Joskus kuvitellaan, että asioita ostamalla voi tehdä itsensä onnelliseksi. Tämä on ulkoista onnellisuuden tavoittelua, jota yleensä seuraa pettymys, kun ostettu tavara ei tuottanutkaan onnea. Tämän toteamuksen tekeminen lisää ahdistusta entisestään. Muistakaa: Mielialashoppailu ei oikeasti auta! Sama ilmiö toistuu esimerkiksi ahmimiskäyttäytymisessä tai päihteidenkäytössä. Nämä fyysisestikin vahingolliset toimintatavat lisäävät ahdistusta, vaikka niillä tavoitellaan hyvää oloa.

Rahalla voi saavuttaa onnea käyttämällä sen elämyksiin, erityisesti elämyksiin toisten ihmisten kanssa. Tulee muistaa, ettei raha ole onnen edellytys. Elämyksiä voi saada monista pienistä asioista, joista suurin osa on ei maksa mitään. On kyse vain siitä, että miten näkee ympäristönsä ts. asenteesta. Näkeekö maailman vain tylsänä ja harmaana, vai mielenkiintoisena ja värikkäänä, joka on täynnä mahdollisuuksia.

Onnellisuuden tavoittelu

Se ei kannata. Miksikö? No koska se yleensä johtaa onnettomuuteen. Pakonomaisesta onnen tavoittelusta esimerkkejä ovat esimerkiksi väkisin julkisuuteen tunkeutuneet ihmiset. Ihmiset, jotka ovat kuvitelleet kuuluisuuden tuovan onnellisuutta. Ihmiset, jotka ovat nopeasti huomanneet ettei kuuluisuus yksin lisääkään onnea, vaan onnettomuutta. Toinen esimerkki on rikastumisen tavoittelu. Nämä ihmiset uskovat rikkauden tuovan onnen. Rikastuttua nämä ihmiset ahdistuvat, kun näin ei tapahtunutkaan, vaan varallisuuden mukana tulikin haittoja kuten epäluottamusta muita ihmisiä kohtaan. Tässä on tärkeää muistaa, että varakas ihminenkin voi olla onnellinen. Hän voi olla onnellinen silloin, kun varallisuus on tullut hänen toteuttaessa itseään tavalla josta hän nauttii. Raha ei olekaan vain viivan alla oleva luku, vaan oman kyvykkyyden ja merkityksellisen toiminnan sivutuote. Nämä ihmiset eivät ylpeile rahoillaan, vaan suhtautuvat rahoihin jokseenkin neutraalisti. Nämä ihmiset eivät mainitse rahan tuoneen onnea, vaan he kertovat onnen tuoneen se merkityksellinen työ, joka johti rikastumiseen.

Merkityksellinen tekeminen – flow

Kun ihmisellä on elämässään sellaista tekemistä, josta hän saa nautintoa on hänellä yksi tärkeä edellytys onnellisuuden saavuttamiseksi. Parhaimmillaan mielekäs tekeminen johtaa niin sanottuun flow-tilaan, jossa tekeminen ”imaisee” tekijänsä mukanaan. Yksi flow-tilan saavuttamisen merkeistä on ajantajun kadottaminen. Se tunne,kun aika tuntuu menevän tavallista nopeammin. Tällainen flow on mieltä ravitsevaa ja onnellisuutta kasvattavaa. Jokaiselle ihmiselle olisi tärkeää se, että olisi jotain sellaista tekemistä josta todella nauttii. Täydellistä on se, jos se tekeminen on työ, josta saa palkkansa.

Ihminen väärässä roolissa

Ihmisellä voi olla kaikki elämänsä ulkoiset tekijät kunnossa, mutta hän voi silti tuntea onnettomuutta. Ihminen saattaa olla väärässä roolissa. Joku muu ihminen olisi todennäköisesti samassa tilanteessa onnellinen, mutta hän itse ei ole.

Esimerkki masentuneesta kirurgista

Yhdysvaltojen keskilännessä eli yksi maailman parhaista sydänkirurgeista. Kirurgi teki todella tärkeää työtä, ja saattoi pelastaa jopa kolme ihmishenkeä päivässä. Hän nautti muiden ihmisten suurta arvostusta ja palkkakin oli kohdallaan. Hänellä oli perhe ja sosiaalista elämää. Silti kirurgi alkoi kokea voimattomuutta lähteä töihin ja vähitellen masentui. Kirurgi oli syntynyt lääkäriperheeseen ja häntä oli pienestä asti ohjattu lääkärinammattiin. Valinta oli ikään kuin tehty hänen puolestaan. Kirurgi koki olevansa väärässä roolissa. Hän ei ollut omassa roolissaan vai jonkun muun suunnittelemassa roolissa. Hän ei saanut tekemästään työstä mielihyvää, eikä kokenut toteuttavansa itseään ja onnellisuus puuttui.

Miten tulla onnelliseksi

Ihmisen onnellisuuden resepti ei ole monimutkainen. Onnellisuus tulee kuin itsestään silloin, kun ihminen: 1) Elää sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa 2) kokee vapauden tunnetta 3) saa läheisyyttä ja 4) kokee itsensä merkitykselliseksi tekemällä merkityksellisiä ja mielekkäitä asioita.

Elämän merkityksen voi tiivistää seuraavaan lauseeseen: (Filosofi Frank Martela)

”Elämän merkitys syntyy siitä, että tekee itsestään merkityksellisen muille, tekemällä itselleen merkityksellisiä asioita.


”Haluan kiittää filosofian tohtori Frank Martelaa viisaista ajatuksista, ja siitä syntyneestä innostuksesta tutkia onnellisuutta. Tämän kaltainen into, on juuri sitä flow-tilaksi kutsuttua energiaa, joka lisää onnellisuutta.”

Hyi h…..ti mitä touhua!

Suomessa toteutetaan elinkeinoa, joka ei ole eläimien oikeudet huomioiden hyväksyttävää toimintaa. Suomi on jäänyt tässä asiassa kehitysmaaksi. Länsimainen yhteiskunta on jyrkästi tuominnut turkistarhauksen, mutta Suomessa eläinrääkkäys saa jatkua. Kaakonkulman humanisti vetää ylpeänä ”kettutytön” viitan harteilleen ja käsittelee omasta näkökulmasta tätä aihetta.

Muistutus turkistarhauksen raakuudesta

Katselin dokumenttia, jossa käsiteltiin suomalaisten turkistuottajien bisneksiä. Katsellessani videokuvia häkeissä elävistä minkeistä ja ketuista, aloin voimaan pahoin. Fyysinen pahoinvointi oli merkki mieleni järkytyksestä. Tämän reaktion aiheutti dokumentissa esitetty käsittämätön ja raaka toiminta, jossa eläimellä ei ole mitään muuta, kuin rahallinen arvo. Turkistarhaus on järjellisesti ja eettisesti ajateltuna täysin järjetön elinkeino. Minkkiturkki tai kaulaan kietaistu kettupuuhka ovat turhakkeita, joiden käytölle ei ole mitään järjellistä perustetta. Turkistuotteen valmistamiseksi on syntyy tuhansia ja tuhansia vankeuteen tuomittuja viattomia luontokappaleita, joiden lyhyt elämä rajoittuu säälittävän pieneen teräshäkkiin. Häkkiin, josta puuttuvat kaikki eläimelle luontaisesti kuuluvat virikkeet. – Mitä V..tua?, ajattelin. Miten tämä edelleen voi olla mahdollista Suomessa?

Epäreilu maailma

Katselin sohvallani makailevaa Dogo argentino- rotuun kuuluvaa perheenjäsentämme, koiraamme Xenaa. Xena loikoili tyytyväisenä herkkupapanat syötyään ja luun järsittyään kotimme nahkasohvalla, johon se oli möyhentänyt fleecehuovan makuupaikkansa kohentamiseksi. Xena tuhisi tyytyväisenä ja onnellisen oloisena.

Koiramme
”Näillä kaveruksilla on perusasiat kunnossa. Laadukasta ravintoa, ulkoilua metsäpolulla, rapsutuksia ja silityksiä.”

Kontrasti televisioruudulla näkyvään kettuun, jonka silmä oli puhki ja etujalka poikki oli järisyttävä. Pohdin, että miten ihminen, joka lähtökohtaisesti tulisi rakastaa luontoa ja eläimiä, antaa tuollaisen julmuuden jatkua.

Mitta on täynnä!

Minua on vihreän ideologiani vuoksi nimitelty muun muassa viherpiipertäjäksi. Olen tulkinnut sen niin, että se on kunnianimitys ihmisestä, joka ui sopivasti vastavirtaan puolustaen luontoa, ihmisiä ja eläimiä. Tämän julkisen kannanoton myötä saanen lisätittelin kettutyttö. Pyydän kuitenkin kaikkia pohtimaan, että onko seuraavissa kuvissa näkyvä toiminta inhimillistä? Voisitko itse ajatella osallistuvasi tuollaiseen toimintaan? Vai onko vain helpompi sulkea silmät ja pitää ns. turpa kiinni?

turkistarhaus 1.

turkistarhaus 2

turkistarhaus 3

turkistarhaus 4

turkistarhaus 6

turkistarhaus 7

Tämä kaikki kidutus vain siksi, että joku turhamainen ihminen saa koristautua tapetun eläimen turkkiin. Onko tämä mielestäsi tyylikästä?

turkistarhaus 10

turkistarhaus 9

turkistarhaus 8

Muutos on mahdollinen

Minä olen uimassa mukaan politiikan sekaviin pyörteisiin. Sen olen päättänyt, että mikäli minulla koskaan on pieniäkin vaikutusmahdollisuuksia siihen, että turkistarhauksen kaltainen toiminta Suomessa saadaan loppumaan, ilmoittaudun mukaan talkoisiin.
”Muutos alkaa yksilöstä.”

Täytyy myöntää, että jopa itse yllätyin näistä voimakkaista reaktioista, joita turkistarhaus minussa herätti. Ehkä nuoruuteni näennäisen miehinen egoni, joka oli kuitenkin keskenkasvuinen ja hauras, ei antanut minulle rohkeutta ottaa kantaa tällaisiin asioihin. Nykyisin olen oppirahani maksanut neljääkymppiä lähestyvä äijänkönsikäs, joka uskaltaa sanoa asioista sen mitä on niistä mieltä. Tunne on kieltämättä vapauttava. Suosittelen rehellisyyttä itseä kohtaan kaikille.