Toivo vie eteenpäin, toivottomuus ei mihinkään

Elämää voi joko elää, tai vain suorittaa. Ihmiset, jotka elävät, tekevät itsestään merkityksellisen tekemällä mielekkäitä ja merkityksellisiä asioita. Jotta ihminen voi toteuttaa itseään ja elää tavoitteellisesti tulevaisuudesta käsin jäämättä menneisyytensä vangiksi, tarvitsee hän toivoa. Toivoa käsittelen tässä kirjoituksessani.

Uskonnoton toivo

Uskonnolliset ihmiset esittävät toivonsa rukouksena. ”Toivon läheisilleni terveyttä, ja toivon että onnistuisin hankkeessani, aamen”
godhope
Miksi ihmisille opetetaan, että elämä tulee antaa satuolennon hoidettavaksi? Kyllä, minäkin uskon yliluonnollisiin asioihin. Minun elämäni selittämättömät ilmiöt eivät kuitenkaan kerää veroja tai aiheuta konflikteja

Toivo on asia, johon on oikeus meillä kaikilla, ateisteillakin. Olen omassa elämässäni havainnut, että toivo on elämään voimaa antava lähde. En tarvitse jumalaa tunteakseni toivon antaman energian ja sen positiivisen vaikutuksen mieleeni.

Käsitykseni toivosta

Minä ajattelen, että toivo on päätös paremmasta. Se on sitä, että löytää positiivisia asioita jopa niistä asioista, jotka vaikuttavat olevan kaikkea muuta kuin postiivisia. Se on taistelutahtoa, joka vie yli elämään olennaisesti kuuluvista vaikeuksista. Avioero = uusi alku. Potkut = mahdollisuus löytää sellainen työpaikka jossa työpanosta arvostetaan, ja josta saa henkistä tyydytystä. jne..

Toivo ei ole lista joulupukille, johon luetellaan ranskalaisin viivoin asioita, mitä haluaisi tapahtuvan. Toivo yllättää aina. Asiat eivät koskaan mene täysin niin kuin on toivonut tai kuvitellut, vaan toivo toteutuu yllättäviä reittejä. Jokaisella on varmasti esimerkkejä siitä, miten kaaoksen jälkeen tuntuu, että tässähän kävi hyvin. Joskus vaikeuksien jälkeen todetaan palasten loksahtaneen kohdalleen. Elämä koulii, ja niin sen pitääkin. Ilman kärsimystä ei ole onnea. Vastakohdat tekevät toisistaan mahdollisen.

Toivo tieteellisesti

Rottakokeet eivät ole asia, josta voisin ihmisenä olla ylpeä. Seuraavaksi kuitenkin viittaan tähän raakaan tutkimusmenetelmään, ja minun on tunnustettava, että siitä saadut havainnot ovan vähintäänkin mielenkiintoisia.

Martin Seligman on arvostettu psykologi, joka on tutkinut toivoa, sekä sen vastakohdan aiheuttamaa ilmiötä, jota kutsutaan opituksi avuttomuudeksi. Opitulla avuttomuudella tarkoitetaan tilaa, jossa ihminen tuomitsee itsenä epäonnistuneeksi, kehnoksi, huonommaksi, kyvyttömäksi jne. Tällainen ihminen ei omaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tällainen avuttomuuden tilan omaksunut ihminen ”tietää” seuraavan päivän olevan vähintään yhtä huono kuin tämäkin päivä.

Takaisin rottakokeisiin. Seligman teki seuraavanlaisen kokeen rotilla:

Vaihe 1.

Rotat laitettiin lasipurkkeihin, joihin laskettiin vettä. Sen jälkeen katsottiin kellosta, kuinka kauan rotat taistelevat selviytyäkseen hengissä. Tämä on todella raakaa, ja henkilökohtainen esimerkki eettisestä ristiriidasta. Jos tarkoitus hyvittää keinot, niin missä menee raja?

Tulokset
Rotat pystyttiin jakamaan kolmeen ryhmään:

1. Keskimääräinen ryhmä: rotat taistelivat keskimäärin 2 minuuttia
2. Luovuttajat: nämä rotat antoivat miltei heti periksi ja hukkuivat, kun havaitsivat ettei niillä ole ulospääsymahdollisuutta
3. TAISTELIJAT: Nämä rotat taistelivat tunnin… kaksi… kolme ja lopulta yli kymmenen tuntia. Vasta siinä vaiheessa, kun rottien kaikki käytössä olevat voimat olivat ehtyneet, ne hukkuivat.

”Nyt voit pohtia, että mihin ryhmään itse kuulut, tai haluat kuulua?”

Vaihe 2.

Rotat laitettiin lasipurkkiin, ja niihin laskettiin vettä. Aikaisemmasta poiketen rotille tarjottiin pakomahdollisuus. Purkki kaadettiin, tai sinne laskettiin naru, jota pitkin rotat pääsivät karkuun.

Tämän jälkeen rotat laitettiin uudelleen purkkiin, johon jälleen laskettiin vettä.

Tulokset:

Tuloksissa esiintyi vain yksi ryhmä -> TAISTELIJAT. Koska rotilla oli TOIVO ulospääsystä, ne taistelivat kaikki yli kymmenen tuntia, uupuivat ja hukkuivat.

Kaikessa raadollisuudessaan tämä osoittaa yhden tärkeän seikan. Silloin kun rotalla tai ihmisellä on toivo, pystyy hän uskomattomiin suorituksiin. Ilman sitä rottaa hukkuu (nopeasti) ja ihminen vaipuu masennukseen, tai sairastuu vähitellen johonkin muuhun psyykkiseen sairauteen, ja syrjäytyy.

Elämä luisuu käsistä

Kun ihminen on menettänyt toivonsa, on hän tilassa jossa kokee ulkoisten tekijöiden olevan vastuussa omasta tilanteestaan. Ihminen syyttää perimäänsä, lapsuuttaan, työnantajaa, puolisoa, valtiota jne. omasta huonosta tilanteestaan. Kun ihminen näin ulkoistaa toivonsa, ei voi odottakaan elämäntilanteen paranemista.
Hopeless

Mutta kun ihmisellä on terveesti rakentunut itsetunto sekä toivo, hän tietää itse olevansa vastuussa omasta elämästään.

”Jokainen on vastuussa omasta onnestaan”

Pyydän teitä kaikkia tutkimaan omaa käyttäytymistä ja elämänasennetta. Onko sinulla tapana etsiä syitä muista ihmisistä, tai muista tekijöistä joihin et voi vaikuttaa? Vai tunnistatko itsestäsi taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta? Ihmisenä kasvamisen mahdollistaa ajattelu, jonka merkitystä ei voi liikaa painottaa. Itsetutkiskelu ja omien ennakkoluulojen ehdollistaminen ovat myös merkityksellisiä. Valitettavasti elämänvirta on muuttunut niin hektiseksi, ettei ihmisillä ole helppoa löytää aikaa ajateluun ja itseensä tutustumiseen.

Toivo -> periksiantamattomuus -> onni

”Muutos alkaa yksilöstä”

– Kaakonkulman humanisti –

Mainokset