Hyvää mieltä soppakauhalla

Vaimoni Noora sai idean tempauksesta kotipaikkakuntamme vähävaraisille ihmisille. Tässä tarina ihmisistä, ihmisten auttamisesta, ihmisten kiitollisuudesta, sekä siitä miten jauhelihasoppa päätyi ihmisten suihin. Tämän tarinan kerron teille siksi, että toivon jonkun muun saavan tästä tapahtumasta idean synnyttää jotain tärkeää.

WP_20160505_14_04_52_Pro

Mennään ajassa taaksepäin

Sain mahdollisuuden tutustua Kouvolan Korttelikodin Ry:n toimintaan. Mukana vierailulla oli köyhyyttä työkseen tutkiva, tutkija Maria Ohisalo. Yllätyin siitä, että miten paljon ihmisiä viikoittain käy leipäjonoissa. Ajattelin, että hienosti on yhteiskunta ulkoistanut ihmisten huolenpidon vapaaehtoisjärjestöille. Sain kuulla, että -90 luvulla alkanut hätäratkaisu jakaa ruokatarvikkeita ihmisille, joilla siihen ei ole varaa oli tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi. Kuinka kävi? Leipäjonot ovat tulleet osaksi yhteiskuntamme sosiaalijärjestelmää, mutta virallisen järjestelmän ulkopuolella. Tämä ulkopuolisuus aiheuttaa sen, että toiminta on hankerahoituksen ja lahjoitusten varassa ilman varmuutta tulevasta. Suuri kysymys on, että mitä tapahtuu, jos vapaaehtoiset jostain syystä joutuvat lopettamaan tämän monille ihmisille välttämättömän avun antamisen? Tilanteen vakavuus, sekä vapaaehtoistoiminnan välttämättömyys tulisivat olla asioita, jotka myös valtionjohdossa otettaisiin vakavasti. Mielestäni hyvinvointiyhteiskuntamme on pahasti epäkunnossa. Leipäjonoissa käyvillä ihmisillä ei ole mitään hävettävää. Hävetä saisivat ne (päättäjät), jotka ovat antaneet tilanteen luisua tähän pisteeseen. HERÄTYS: Suomessa asuu miljoona köyhää!

Olohuoneen sohvalla se idea syntyi

Katselimme vaimoni kanssa televisiosta asunnottomista kertovaa dokumenttielokuvaa, kun vaimoni sanoi: ”Voisimme valmistaa lämpimän ruoan Kouvolan vähävaraisille ihmisille.” Idea oli loistava, ja ryhdyimme nopeasti selvittämään mahdollisuuksia toteuttaa tapahtuma nopealla aikataululla. Päädyimme reilun viikon päässä olevaan arkipyhään (helatorstai), ja mietin, että mitenköhän aikamme riittää.

Auttamisen halu yllätti

Ryhdyin soittelemaan paikallisille yrittäjille ja kerroin mistä on kysymys. Kaikki suhtautuivat asiaan todella myönteisesti, eikä minulle edes annetuu mahdollisuutta tuntea vaivautuneisuutta, niin aitoa oli kohtaamani halu auttaa. Lihat jauhoi lähiruokakauppamme kauppias, 15 kiloa perunoita lahjoitti valkealalainen perunanviljelijä, leivät saatiin paikallisesta leipomosta, ruoka-astiat käyttöön antoi paikallinen muonituspalvelu. Korttelikodit Ry tarjosi tilat ruoan jakoon, henkilökuntaa auttaviksi käsiksi ja lupasi keittää ihmisille jälkiruokakahvit. Myös seurakunta ja paikallinen partiolippukunta kantoivat kortensa kekoon.
WP_20160504_14_57_46_Pro

WP_20160504_14_57_38_Pro

Soppaa isolle joukolle – miten?

Mittailimme suurimpia kattiloitamme kotona ja tulimme siihen tulokseen, että soppa 150:lle ihmiselle ei onnistu kotikeittiössä. Keittoa laskettiin valmistettavaksi 70 litraa, joka tuntui suurelta haasteelta. Onni astui mukaan kuvioihin, kun saimme vinkin paikallisesta hyväntekijästä nimeltä Jyri Ylätalo, jolla saamieni tietojen mukaan oli hallussaan soppatykki. Soitin Jyrille ja kysyin, että pitääkö tieto soppatykistä paikkansa. Jyri vastasi, että kyllä pitää, mutta hän valmistaa ruokaa vain hyväntekeväisyystapahtumiin. Totesin, että olin soittanut oikeaan paikkaan. Ongelma suuren keittomäärän valmistamisen vaikeudesta poistui, kun Jyri sai soviteltua kaksi sopankeittokeikkaa samalle aamulle.

WP_20160505_11_28_22_Pro

Hyppy uuteen maailmaan intoa puhkuen

Helatorstai oli parin päivän päässä kun paikallislehden toimittaja soitteli ja kyseli aikeistamme. Kerroin vinkin pitävän paikkansa ja lupauduin antamaan asiasta haastattelun. Olin tyytyväinen, että saimme yhden väylän lisää tiedottaa tapahtumastamme, jotta ihmiset osaisivat tulla paikalle.

Linkki juttuun

Helatorstain aamu tuli, ja oli aika laittaa viimeinen vaihde silmään. Vaimoni Noora ja Ystävämme Hanna lähtivät valmistelemaan keitonjakopaikkoja, joita valikoitui kaksi: Oravanpesä Kouvolan Eskolanmäessä, sekä Jokitupa Kuusankosken keskustassa. Itse lähdin Jyrin kotipihaan, jossa keitto jo kiehui vuoden 1929 kenttäkeittimessä. Ruoka siirrettiin ja jakopaikoille ja jako lähti käyntiin.

IMG-20160505-WA0002
WP_20160505_12_27_01_Pro
WP_20160505_12_12_05_Pro

Vastaanotto veti hiljaiseksi

Minun on vaikea keksiä sanaa sille tunteelle, joka ihmisten kiitollisuudesta, iloisuudesta, ystävällisyydestä ja lämpimästä vastaanotosta minussa synnytti. Tunsin suurta myötätuntoa ja samalla ylpeyttä näistä ihmisistä, joiden elämänhaasteet ovat ehkä erilaiset kuin omani. Pientä itsehäpeää tunsin todetessani, että olin vieraantunut aivan liian kauas näiden ihmisten arjesta. Samanlainen tunne tuli silloin, kun Afrikan avustusmatkalla Nooran kanssa palasimme maaseudulla sijainneesta kylästä neljän tähden hotelliimme. Epätasa-arvo löi jälleen kovaa vasten kasvoja kuin märkä rätti. Kaikesta tästä huolimatta, ihmisten tarinoita tarkemmin tuntematta tai heidän olemustaan arvioimatta pystyimme jälleen todistamaan sen, että ilontunne tai onnellisuus ei ole vain hyväosaisten etuoikeus. Tunnelma oli todella hyvä. Ihmiset keskustelivat, nauroivat ja söivät soppaa. Onko itsekästä sanoa, että koin saaneeni tilaisuudesta todella paljon hyvää mieltä? Mieleeni tuli tutkimus, jossa ihmisille annettiin 100 dollaria käytettäväksi vapaasti. Ne, jotka olivat käyttäneet rahat itseensä, eivät tunteneet ostoksesta kuin hetkellistä mielihyvää. Niillä ihmisillä, jotka olivat käyttäneet rahan ostamalla jotain toiselle ihmiselle, onnellisuuden taso nousi merkittävästi.

”Antamisen ilo on yksi elämän suurimmista!”

Kiitokset, me teimme sen!!!

– Noora, vaimoni. Tämän idean äiti ja järjen ääni, jota ilman tämä(kään) tempaus ei olisi onnistunut
– Hanna Myyrä
– K-Market Koskituuli
– Ahopellon Peruna
– Risto Peltolan leipomo
– Kuusaan muonituspalvelu
– Kouvolan seurakunta
– Kuusankosken seurakunta
– Korttelikodit Ry
– Jyri Ylätalo (soppatykki)
– Mira Peltola
– Kouvolan Metsäveikot
– KSO

”Pysykää kanavalla, Kaakonkulman humanisti palaa asiaan.”