Onko maahanmuuttokeskustelussa ääripäitä?

Haavistoa ei haluttu ymmärtää

Pekka Haaviston Vihreiden puoluekokouksessa pitämä puhe nosti äläkän suvaitsevaiseksi ihmisiksi itseään kutsuvien joukosta. Kyse oli siitä, että Haavisto mainitsi puheessaan, että maahanmuuttokeskustelun olevan polarisoitunutta. Fysiikassa polarisoitumisella tarkoitetaan kahden ääripään välistä värähtelyä. Kaikki jotka vähänkään tuntevat Pekka Haavistoa, hänen taustojaan ja hänen tekemäänsä politiikkaa muun muassa ihmisoikeuksien eteen, on vähintäänkin asiatonta vähätellä tai kritisoida hänen mielipiteitään maahanmuuttokeskustelun tasosta. Pekka on viisas mies, ja erittäin sovitteleva persoona. Häntä kannattaa kuunnella. Itse asiassa Haavistoa vastaan hyökkäyksessä ollaan juuri sen asian ytimessä mistä on kysymys.

Keskustelussa ON kaksi ääripäätä

Ääripäiksi itse luen vihapuhetta lietsovat rasistit, joiden vastakkaisessa ääripäässä ovat suvaitsevaisiksi itseään kutsuvat ihmiset. Ihmiset, jotka eivät kykene tai halua ryhtyä asialliseen keskusteluun maahanmuutosta ja sen lisäksi tuomitsevat kaikki, jotka vähänkään nostavat heidän oman mielipiteensä vastaisia asioita esille. Pekka Haavisto mainitsi, että keskustelua tulee käydä keskialueella. Juuri tätä olen pitkään odottanut. Vähän sama ilmiö on käynnissä käytännön tasolla Rautatientorilla. Ymmärrän täysin, että miksi turvapaikanhakijan alun perin mielenilmauksen halusivat järjestää, koska olen itsekin osallistunut vastaavanlaisiin mielenosoituksiin. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Suomi ensin- ryhmän jäsenrekrytointipiste ilmestyi torin toiselle laidalle. Olen tullut siihen tulokseen, että valitettavasti eniten tilanteesta ovat hyötyneet rasistit. Samalla käy maahanmuuttokeskustelussa, jossa vastakkainasettelun ilmapiiri on kuin heittäisi bensaa rasistien liekkeihin. Nämä Suomi ensin, Rajat kiinni jne. organisaatiot ovat tottuneet toimimaan vihan ja väkivallan alueella. Siksi siihen leikkiin ei kannata edes lähteä mukaan. Järkevintä on pysyä omalla vahvuusalueella, eli faktapohjaisessa, järkiperäisessä keskustelussa.

Ulkonäön perusteella syrjintä, suvaitsevaistako?

Yksi syy sille, että miksi halusin tästä asiasta kertoa, on itse kokemani syrjintä. Kestän sen kyllä, ja annan sen pyytämättäkin anteeksi. Se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä. Olen varma syrjinnän aiheutuneen ulkonäöstäni. Tatuoidut käteni ja kaulassa roikkuva leijonariipus on aiheuttanut tilanteita, joista haluan teille kertoa. Kerran minun ohikulkenut henkilö ”kuiskasi” kuuluvasti kaverilleen, että: ”kato, rajakki” Toisella kerralla minut nimettiin suoraan rasistiksi. Useampia kertoja minua on katsottu väheksyvästi – kuin halpaa makkaraa. Sanon teille hyvät ihmiset, se ei ole oikein!

Rasismia ei tarvitse suvaita. Vihapuhetta ei tarvitse suvaita. Sen sijaan ihmisiä, heidän ulkonäköään ja omien mielipiteiden vastaisia mielipiteitä tulee suvaita.

Olemme juuttuneet tilanteeseen, jossa kaikki järkevä keskustelu asiasta on kadonnut. Ehkä joku on katsonut elokuvan Kiehumispiste. Siinä kahden miehen välinen keskustelu on juuri sitä mitä itse olen kaivannut. Se että keskustellaan syyttelemättä, yritetään ymmärtää toista ihmistä ja ennen kaikkea kunnioitetaan toista ihmistä mielipiteistään huolimatta.

Nyt jännitän sitä, että voiko olla niin, että tämä kirjoitukseni, jonka perimmäinen tarkoitus on vähentää vihapuhetta ja vallitsevia jännitteitä, kannustaa ihmisiä keskustelemaan asiallisesti, kohtelemaan toisia ihmisiä kunnioittavasti aiheuttaa jossakin ajatuksen, että toi Kaakonkulman humanisti on rasisti. Kaikki minua vähääkään tuntevat ihmiset eivät varmasti näin ajattele. Se kertoo siitä, että vasta tutustumalla ihmiseen mielipiteiden takana, voi muodostaa  ihmisestä kokonaisvaltaisen kuvan. Minua harmittaa se suvakkien harrastama ”MV-lehtityylinen” tapa nostaa itselle tuntemattomia toisinajattelijoita tikunnokkaan haukuttavaksi. Katsotaan olenko kohta itsekin siellä. Tähän asti minua on haukuttu viimeksi mainitsemallani sivustolla.

Rauhaa, rakkautta ja iloista mieltä kaikille.

Kaakonkulman humanisti

Välitilinpäätös

Neljän vuoden kausi kaupunginvaltuutettuna starttaa 12.6. Tulen tekemään parhaani Kouvolan asioiden ja ihmisten eteen. Aion lunastaa niiden 547 ihmisen luottamuksen, jotka raapustivat numeroni äänestyslipukkeeseen. Nyt kun ensimmäinen poliittinen tavoitteeni on toteutunut, on aika siirtää katseet tulevaan.

Matka on vasta alkanut

Eduskuntavaalit: 14.4.2019

Kuten olen julkisesti kertonut, on tavoitteeni nousta eduskuntaan Vihreiden listalta. Kuntavaalit olivat minulle itselleni tärkeät, koska en osannut yhtään ennakoida, että riittääkö positiivisuutta painottavalle politiikalle tilausta politiikan joskus niin harmaassa maailmassa. Näyttää siltä, että humanistisia arvoja, ympäristön suojelua ja heikompien puolustamista ajamallani politiikalla on Kouvolassakin tilausta. Siksi uskon, että tarvetta tämän viestin viemiseen valtionjohtoonkin on olemassa. Eduskunnassa saisin kunnian olla pitämässä asuinalueeni puolia tärkeissä asioissa ja olla vaikuttamassa koko valtakunnan suuntaa määritteleviin asioihin. En ole tyytyväinen nykyisen hallituksen toimintaan, jossa näen paljon korjattavaa. Minulla on aito intohimo muuttaa tätä maata ja tätä maailmaa paremmaksi paikaksi meille kaikille. Minun on vaikea hyväksyä sitä negatiivista ja kurjistavaa politiikkaa, jossa heikompia poljetaan. Haluan, että politiikkaan tuodaan iloa, valoa ja positiivisuutta. Uskon aidosti, että hyvällä saa hyvää aikaan. Minua kyllästyttää naama väärinpäin esiintyvät poliitikot. Se hymy ei oikeasti maksa mitään, kuten vaaliesitteessänikin luki=)

”Hymy ei maksa mitään”

 

Nöyränä, muttei nöyristellen

”Periksi ei anneta”

 

Tällä teemalla lähdetään kohti 2019 eduskuntavaaleja. Se mikä on varmaa, niin kuntavaaleissa tekemäni kampanja oli vasta alkusoittoa tulevalle. Tulen tekemään kaikkeni sen eteen, että viestini tavoittaa ihmiset – mahdolliset kannattajani. Siihen tarvitsen myös jatkossa muiden ihmisten apua enemmän kuin koskaan. Tulen kokoamaan mahdollisimman suuren ja moninaisen tukiryhmän.

Tulkaa mukaan!!! (Kuva: Nevajoki, Pietari

 

Jos sinusta tätä lukiessa tuntuu, että haluat olla tekemässä tulevia vaaleja kanssani, niin vilpitön ja kaunis pyyntöni on, että ota yhteyttä. Tukiryhmääni mahtuu ihmisiä vaikka kuinka paljon, ja kaikki ovat tervetulleita tiimiin. Vaikka aikaa on, niin ajatuksen tasolla tämä työ alkaa jo nyt. Hyppy kaupunginvaltuustosta eduskuntaan on suuri, muttei lainkaan mahdoton. Uskon, että on koko Kouvolan etu, että saadaan vihreä poliitikko vaaleista läpi. Meillä on paljon puolustettavaa rakkaassa kaupungissamme. Tämä ei missään nimessä ole mikään yhden pienen vihreän miehen sooloprojekti, vaan meidän tulee tehdä se yhdessä.

Maakuntavaalit, öööö?

Tähän minun on vielä suhteellisen haastavaa asennoitua. Pöly kuntavaalien jälkeen on vasta laskeutunut ja vaalit joita koskaan ennen ei ole käyty lähestyvät. Kukaan ei oikeastaan vielä tiedä, että mitä tulee tapahtumaan. Mikäli koen, että Kouvolalle ja Kymenlaaksolle on merkittävää hyötyä siitä, että olen mukana maakuntavaltuustossa, niin aion sinne hakeutua. Pakko myöntää, että pää lyö tyhjää näiden maakuntavaalien kohdalla. Minulla oli todella selkeä suunnitelma: kuntavaalit -> eduskuntavaalit. Nyt väliin tupsahti yksi palikka lisää ja kokonaisuus tulee arvioida uudestaan. Tähän kokonaisuuteen vaikuttaa niin monta asiaa. Politiikka on vain yksi osa elämääni, joten asiaa pitää harkita moneltakin kantilta.

Blogi hahmottuu

Tämä blogi syntyi ajankohtana, jolloin politiikka ei ollut näkyvässä roolissa elämässäni. Haluan tässä kohtaa kiittää kaikkia lukijoita. Blogin lukijamäärät ovat lyöneet minut täysin ällikällä. Nyt kun olen ajautunut mukaan politiikan hieman vähemmän humanistiseen maailmaan, joudun miettimään blogini jatkoa. En halua tästä pelkästään politiikkaa käsittelevää blogia, mutta samalla koen suurta tarvetta tiedottaa ihmisiä siitä, että mitä politiikassa Kouvolassa tapahtuu. Lopputulos lienee kompromissi paikallisia asioita ja niiden hoitoa, sekä sopivassa suhteessa suurempia teemoja. Myös toiveita sisällöstä otetaan vastaan.

 

”Muutos alkaa yksilöstä”

 

– Kaakonkulman humanisti-

 

Vihreiden PJ-peli leimahti liekkeihin – etuajassa

Keskustelu Vihreiden tulevasta puheenjohtajasta leimahti ilmiliekkeihin Outi Alanko-Kahiluodon vetäytyessä kilpailusta. Outin perustelu oli, että nykyinen puheenjohtajamme Ville Niinistö olisi osoittanut tukeaan Emma Karille ja kilpailutilanne olisi näin ollen epäreilu. Todetaan tähän alkuun, että tunnen kaikki tämän uutisen ympärillä olevat henkilöt, joista kaikki ovat hyviä poliitikkoja ja ihania, hyväntahtosia ihmisiä. Meidän Vihreiden oma aikataulu asioille on selvä. Ensin tulevat kuntavaalit, ja voitto niissä. Vasta sen jälkeen käydään puheenjohtajavaali. Meillähän jäsenistö äänestää puheenjohtajastaan – puoluedemokratiaa parhaimmillaan. Mutta media elää omaa elämäänsä, ja siksi tämäkin päivitys. Tiedän, että asiasta minulta kuitenkin tullaan kysymään. Itseasiassa on jo kysytty..

Tänään Ville on kertonut, ettei ole puheenjohtajan valinnassa kenenkään yksittäisen henkilön puolella, vaan luottaa jäsenistöön, joka valinnan tekee.

Missä mennään?

Meillä Vihreillä on sellainen sääntö, ettei sama puheenjohtaja voi toimia kuutta vuotta pidempään. Tämä tarkoittaa, sitä, että suosionsa huipulla oleva Ville Niinistö joutuu siirtymään syrjään. Tilannetta on kuvattu vaikeaksi, koska Villen osaaminen ja asema puolueen kannatuksen nostamisessa on tunnustettu. Ulkopuoliset tahot ja media haluavat maalailla virheellistä kuvaa siitä, että puheenjohtajan vaihtumisesta alkaisi Vihreiden alamäki.

Olen asiasta erimieltä

Meillä on Villen seuraajaksi tukku loistavia ehdokkaita, joista jokaisella on aidot menestymisen mahdollisuudet viedä puoluetta kohti uusia vaalivoittoja ja kasvavaa kannatusta. Kaikki esille tulleet ehdokkaat ovat sopivia puheenjohtajaksi, mutta jokaisella on tietysti oma mielipide – niin minullakin.

Vain hyviä vaihtoehtoja

Kun Outi Alanko-Kahiluoto lasketaan harmillisesti lausuntojensa jälkeen olevan ulkona puheenjohtajapelistä, jää jäljelle mm. sellaisia nimiä kuin Touko Aalto, Hanna Halmeenpää, Oras Tynkkynen ja Emma Kari. Itse uskon, että tuleva puheenjohtaja löytyy näistä henkilöistä. Kukaan heistä ei ole vahvistanut ehdokkuuttaan. Vain Oras Tynkkynen on kertonut pitävänsä ehdokkuuttaan epätodennäköisenä. On myös totta, että oppositiopolitiikan johtaminen eduskuntaryhmän ulkopuolelta on haastavaa. Siksi uskon, että tuleva puheenjohtaja löytyy mahtavan ihanasta eduskuntaryhmästämme.

Emma Kari on mun suosikki

emma2

Olen sanonut aikaisemminin, että pidän Emmasta poliitikkona ja ihmisenä. Henkilökohtainen toiveeni on, että hän osallistuu puheenjohtajakilpaan. Kunnes asia varmistuu, en voi muuta kun toivoa, että näin tapahtuu. Emma on oikea voimanainen. Hän olisi raikas, empaattinen, asiantunteva ja tyylikäs puheenjohtaja kaikille meille Vihreille. Jos olette lukeneet kirjoituksiani, olette varmasti havainneet, että niissä korostuu ihmisoikeuskysymykset, yhdenvertaisuus ja kaunis luonto eläimineen. Kaikista arvoista ihmisarvo on minulle kaikkein tärkein – siksikin Emma Kari.

Aika näyttää. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Nyt käännän sensorit takaisin kuntavaaleihin, joka on meidän asialistalla sijalla 1.

Henkinen masokisti: Onko järkee vai ei?

Tervehdys blogin seuraajat. On aika ottaa kantaa politiikkaan, sillä kuntavaalit joihin olen lähdössä ehdolle lähestyvät. Humanismista en luovu, vaikka aiheet hieman politisoituvatkin. Vihreät on puolue, joka sopii tämän blogin kanssa hyvin yhteen. Mikään aikaisemmin kirjoittamani asia ei ole minulle tärkeän puolueeni arvojen ja periaatteiden kanssa ristiriidassa. Luon tässä ”vaalistartissa” yleisellä tasolla kuvan siitä, että mitä mieleeni yleisesti juolahtaa politiikaan liittyen. Toivon, että pysytte mukana, ja jaatte kirjoituksiani, etenkin jos löydätte niistä jotain yhtymäpintaa omaan elämäänne.

Takapuolen näyttö eduskuntatalon portailla

Miksi politiikkaan? Tätä mielenhäiriötä olen pohtinut itsekin. Ehkä tärkeimmät syyt sylkykupiksi pyrkimiselle ovat henkinen masokismi, sekä optimistinen toivo paremmasta maailmasta. Jos tietäisin, että näyttämällä takapuolta eduskuntatalon portailla saisi hyviä asioita aikaan, tekisin senkin. Koska en usko sillä olevan merkittäviä vaikutuksia henkilökohtaisesta itsensä voittamisesta saavutetun nautinnon lisäksi, en vaivaudu sitä tekemään. Vaihtoehtojen ollessa vähäiset olen valinnut poliittisen uran. En tiedä kadunko päätöstäni siinä vaiheessa kun saan lukea Seitsemän päivää lehdestä salarakkaasta, josta en edes itse tiedä, vai siinä vaiheessa kun kaikesta politiikkaan käytetystä ajasta jää käteen ”musta Pekka” – tunne siitä ettei yksittäinen poliitikko voi mihinkään vaikuttaa. Usko siihen, että katumuksen sijaan jää käteen monta parempaa korttia on suuri. Onhan politiikka antanut jo tähän mennessä paljon. Ehkä eniten olen kiitollinen kaikista niistä ihmisistä, joihin olen saanut tutustua, tällainen extrovertti lauma-apina kun olen.

Kuntavaalit 9.4. ”Ketä hitto ees kiinnostaa?”

Liian harvaa, valitettavasti. Ei meillä ihmisillä ole kovin montaa keinoa vaikuttaa siihen, että mihin suuntaan maatamme viedään. Ymmärrän kuitenkin sen, että moni kokee, ettei sillä yhdellä äänellä ole mitään väliä, varsinkin kun ”ne hemmetin poliitikot aina kääntää takkinsa ja pettää lupauksensa”. Tästä ei tietysti tarvitse kaukaa esimerkkejä etsiä. Hallituspuolueet Kokoomus ja Keskusta söivät tärkeimmän lupauksensa olla koskematta koulutukseen. Kaikki tietää miten kävi. Tämä rosvojoukko perui puheensa ja tekee historian suurimmat koulutusleikkaukset. Kyllä minuakin ottaa päähän, mutta en enää (kauaa) jaksa räksyttää. Ei vanha koira kuitenkaan opi.

En aio muutenkaan blogissani sortua muiden haukkumiseen, vaikka siihen olisikin aihetta. Katsotaan miten impulsiivisen blogistin päätös pitää. Seuraavan blogipäivityksen otsikoksi on ennustettu V..un persut! Ei, se olisi liian helppoa ja tylsää. Mielummin kerron myönteisistä asioista ja tarjoan vaihtoehtoja siihen, että miten voisi tehdä paremmin.

Oikein vai väärin? Asia on paljon moniulotteisempi

Riitelevä kaksikko meni kyläpäällikön juttusille riitaansa selvittämään. Ensimmäinen kaveruksista kertoi versionsa riidan syistä. Kyläpäällikkö vastasi: ”olet oikeassa.” Toinen riitapukareista sai seuraavaksi kertoa oman näkemyksensä riidan syistä. Tuomari vastasi selvitykseen: ”olet oikeassa.” Tämän kuultuaan kyläpäällikön vaimo, joka oli viereisessä huoneessa kuunnellut keskustelua huusi: ”Ei molemmat voi mitenkään olla oikeassa!” Kyläpäällikkö vastasi: ”Olet oikeassa.”

Kaikkea keskustelua leimaa vastakkainasettelu, jossa omassa kannasta pidetään kiinni aiheen ainoana totuutena. Tämän kiihkeän ”älämölön” alle jää kaikki se keskustelu, jolla voisi olla rakentavat vaikutukset. Itse ajattelen, ettei ehdottomia totuuksia edes ole olemassa.

Ajatellaan nyt vaikka fysiikan lakeja. Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat kaksi fysiikkan ”yläteoriaa”. Paradoksaalista on, että molempia käytetään, vaikka ne kumoavat toisensa. Hitto mikä tilanne! Kukaan ei varmuudella tiedä miten maailma toimii! Tämä sama sama ilmiö ilmenee mielipiteissä, joita ei voi edes mitata esimerkiksi esineen painon tapaan. Mielipide ei koskaan ole universaali, ehdoton totuus. Siksi voi olla joskus järkevää tulla ylös sieltä poterosta ja myös kuunnella muita.

Itse annan ensimmäisen vaalilupaukseni. Lupaan kuunnella ihmisiä, ja myös vastakkaisia mielipiteitä.

Jatketaan tästä, pysykää kanavalla.

Juha

”Muutos alkaa yksilöstä”

Hyvää mieltä soppakauhalla

Vaimoni Noora sai idean tempauksesta kotipaikkakuntamme vähävaraisille ihmisille. Tässä tarina ihmisistä, ihmisten auttamisesta, ihmisten kiitollisuudesta, sekä siitä miten jauhelihasoppa päätyi ihmisten suihin. Tämän tarinan kerron teille siksi, että toivon jonkun muun saavan tästä tapahtumasta idean synnyttää jotain tärkeää.

WP_20160505_14_04_52_Pro

Mennään ajassa taaksepäin

Sain mahdollisuuden tutustua Kouvolan Korttelikodin Ry:n toimintaan. Mukana vierailulla oli köyhyyttä työkseen tutkiva, tutkija Maria Ohisalo. Yllätyin siitä, että miten paljon ihmisiä viikoittain käy leipäjonoissa. Ajattelin, että hienosti on yhteiskunta ulkoistanut ihmisten huolenpidon vapaaehtoisjärjestöille. Sain kuulla, että -90 luvulla alkanut hätäratkaisu jakaa ruokatarvikkeita ihmisille, joilla siihen ei ole varaa oli tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi. Kuinka kävi? Leipäjonot ovat tulleet osaksi yhteiskuntamme sosiaalijärjestelmää, mutta virallisen järjestelmän ulkopuolella. Tämä ulkopuolisuus aiheuttaa sen, että toiminta on hankerahoituksen ja lahjoitusten varassa ilman varmuutta tulevasta. Suuri kysymys on, että mitä tapahtuu, jos vapaaehtoiset jostain syystä joutuvat lopettamaan tämän monille ihmisille välttämättömän avun antamisen? Tilanteen vakavuus, sekä vapaaehtoistoiminnan välttämättömyys tulisivat olla asioita, jotka myös valtionjohdossa otettaisiin vakavasti. Mielestäni hyvinvointiyhteiskuntamme on pahasti epäkunnossa. Leipäjonoissa käyvillä ihmisillä ei ole mitään hävettävää. Hävetä saisivat ne (päättäjät), jotka ovat antaneet tilanteen luisua tähän pisteeseen. HERÄTYS: Suomessa asuu miljoona köyhää!

Olohuoneen sohvalla se idea syntyi

Katselimme vaimoni kanssa televisiosta asunnottomista kertovaa dokumenttielokuvaa, kun vaimoni sanoi: ”Voisimme valmistaa lämpimän ruoan Kouvolan vähävaraisille ihmisille.” Idea oli loistava, ja ryhdyimme nopeasti selvittämään mahdollisuuksia toteuttaa tapahtuma nopealla aikataululla. Päädyimme reilun viikon päässä olevaan arkipyhään (helatorstai), ja mietin, että mitenköhän aikamme riittää.

Auttamisen halu yllätti

Ryhdyin soittelemaan paikallisille yrittäjille ja kerroin mistä on kysymys. Kaikki suhtautuivat asiaan todella myönteisesti, eikä minulle edes annetuu mahdollisuutta tuntea vaivautuneisuutta, niin aitoa oli kohtaamani halu auttaa. Lihat jauhoi lähiruokakauppamme kauppias, 15 kiloa perunoita lahjoitti valkealalainen perunanviljelijä, leivät saatiin paikallisesta leipomosta, ruoka-astiat käyttöön antoi paikallinen muonituspalvelu. Korttelikodit Ry tarjosi tilat ruoan jakoon, henkilökuntaa auttaviksi käsiksi ja lupasi keittää ihmisille jälkiruokakahvit. Myös seurakunta ja paikallinen partiolippukunta kantoivat kortensa kekoon.
WP_20160504_14_57_46_Pro

WP_20160504_14_57_38_Pro

Soppaa isolle joukolle – miten?

Mittailimme suurimpia kattiloitamme kotona ja tulimme siihen tulokseen, että soppa 150:lle ihmiselle ei onnistu kotikeittiössä. Keittoa laskettiin valmistettavaksi 70 litraa, joka tuntui suurelta haasteelta. Onni astui mukaan kuvioihin, kun saimme vinkin paikallisesta hyväntekijästä nimeltä Jyri Ylätalo, jolla saamieni tietojen mukaan oli hallussaan soppatykki. Soitin Jyrille ja kysyin, että pitääkö tieto soppatykistä paikkansa. Jyri vastasi, että kyllä pitää, mutta hän valmistaa ruokaa vain hyväntekeväisyystapahtumiin. Totesin, että olin soittanut oikeaan paikkaan. Ongelma suuren keittomäärän valmistamisen vaikeudesta poistui, kun Jyri sai soviteltua kaksi sopankeittokeikkaa samalle aamulle.

WP_20160505_11_28_22_Pro

Hyppy uuteen maailmaan intoa puhkuen

Helatorstai oli parin päivän päässä kun paikallislehden toimittaja soitteli ja kyseli aikeistamme. Kerroin vinkin pitävän paikkansa ja lupauduin antamaan asiasta haastattelun. Olin tyytyväinen, että saimme yhden väylän lisää tiedottaa tapahtumastamme, jotta ihmiset osaisivat tulla paikalle.

Linkki juttuun

Helatorstain aamu tuli, ja oli aika laittaa viimeinen vaihde silmään. Vaimoni Noora ja Ystävämme Hanna lähtivät valmistelemaan keitonjakopaikkoja, joita valikoitui kaksi: Oravanpesä Kouvolan Eskolanmäessä, sekä Jokitupa Kuusankosken keskustassa. Itse lähdin Jyrin kotipihaan, jossa keitto jo kiehui vuoden 1929 kenttäkeittimessä. Ruoka siirrettiin ja jakopaikoille ja jako lähti käyntiin.

IMG-20160505-WA0002
WP_20160505_12_27_01_Pro
WP_20160505_12_12_05_Pro

Vastaanotto veti hiljaiseksi

Minun on vaikea keksiä sanaa sille tunteelle, joka ihmisten kiitollisuudesta, iloisuudesta, ystävällisyydestä ja lämpimästä vastaanotosta minussa synnytti. Tunsin suurta myötätuntoa ja samalla ylpeyttä näistä ihmisistä, joiden elämänhaasteet ovat ehkä erilaiset kuin omani. Pientä itsehäpeää tunsin todetessani, että olin vieraantunut aivan liian kauas näiden ihmisten arjesta. Samanlainen tunne tuli silloin, kun Afrikan avustusmatkalla Nooran kanssa palasimme maaseudulla sijainneesta kylästä neljän tähden hotelliimme. Epätasa-arvo löi jälleen kovaa vasten kasvoja kuin märkä rätti. Kaikesta tästä huolimatta, ihmisten tarinoita tarkemmin tuntematta tai heidän olemustaan arvioimatta pystyimme jälleen todistamaan sen, että ilontunne tai onnellisuus ei ole vain hyväosaisten etuoikeus. Tunnelma oli todella hyvä. Ihmiset keskustelivat, nauroivat ja söivät soppaa. Onko itsekästä sanoa, että koin saaneeni tilaisuudesta todella paljon hyvää mieltä? Mieleeni tuli tutkimus, jossa ihmisille annettiin 100 dollaria käytettäväksi vapaasti. Ne, jotka olivat käyttäneet rahat itseensä, eivät tunteneet ostoksesta kuin hetkellistä mielihyvää. Niillä ihmisillä, jotka olivat käyttäneet rahan ostamalla jotain toiselle ihmiselle, onnellisuuden taso nousi merkittävästi.

”Antamisen ilo on yksi elämän suurimmista!”

Kiitokset, me teimme sen!!!

– Noora, vaimoni. Tämän idean äiti ja järjen ääni, jota ilman tämä(kään) tempaus ei olisi onnistunut
– Hanna Myyrä
– K-Market Koskituuli
– Ahopellon Peruna
– Risto Peltolan leipomo
– Kuusaan muonituspalvelu
– Kouvolan seurakunta
– Kuusankosken seurakunta
– Korttelikodit Ry
– Jyri Ylätalo (soppatykki)
– Mira Peltola
– Kouvolan Metsäveikot
– KSO

”Pysykää kanavalla, Kaakonkulman humanisti palaa asiaan.”

Monikulttuurinen Suomeni

Tässä kirjoituksessa pohdin monikulttuurisuutta ja ilmiötä, joka sen ympärille on syntynyt. Minkälaisesta monikulttuurisesta Suomesta unelmoin, ja miten se on mahdollista saavuttaa?

Vastakkainasettelu tappaa rakentavan keskustelun

Kansanedustaja Immonen päästi valloilleen taannoisen aivopierunsa, jossa hän voimakkain sanankääntein nimesi monikulttuurisuuden painajaiseksi. Tästä syntyi suuriin mittasuhteisiin kasvanut ääripäiden sapelien kolistelu, ja tuntui siltä, että jokaisen on pakko valita puolensa. Itse tuomitsin julkisesti Immosen hyökkäävän retoriikan, mutta samalla pohdin, että mitä kiivaiden kommenttien takana oleville asioile olisi mahdollista tehdä. Immonen lynkattiin julkisesti. Se oli odotettua ja helppo hyväksyä. Minua on kuitenkin ahdistanut ilmapiiri, jossa asioista eri mieltä olevat ihmiset eivät kuuntele toisiaan, vaan keskittyivät lähinnä vastapuolen nimittelyyn. Kaikesta huolimatta kiitän Olli Immosta siitä, että hän nosti monikulttuurisuus teeman tehokkaasti esille. En usko, että Immonen itsekään pystyi ennakoimaan, kuinka suuren vastavoiman hänen Facebook päivityksensä nostatti.

”When you talk, you are only repeating what you already know. But if you listen, you may learn something new” – Dalai Lama

Miksi asioista ei keskustella?

Piirtäessäni kuvaa monikulttuurisesta Suomesta, havaitsin nopeasti, ettei ole vain kahta äärimmäistä vaihtoehtoa tai mielipidettä. Totesin, että keskustelua käydään vääristä lähtökohdista. Olen odottanut keskustelua esimerkiksi siitä, että miten maahanmuuttajien olosuhteita voitaisiin parantaa, jotta heillä olisi paremmat edellytykset kokea olevansa Suomen tasa-arvoisia asukkaita. Maahanmuuttokriitikoilla ja maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvilla on varmasti ainakin yhteen asiaan yhteneväinen mielipide. Se on: Niiden maahanmuuttajien, jotka Suomessa asuvat, toivotaan saavan opiskelu- tai työpaikka ja heistä toivotaan veronmaksajia yhteikuntaamme. Kukaan ei varmasti toivo, että Suomessa väkivalta lisääntyy tai turhautuminen purkautuu mellakoihin jne. ”Kyllä – Ei -väittely” vie focuksen pois rakentavista asioista.

Kysymys kuuluu: Eikö tämä konsensus olisi syytä jotenkin hyödyntää, sen sijaan että omista poteroista heitellään halventavia argumentteja?
Tällä hetkellä ilmapiiri on sellainen, että maahanmuuttokriitikot levittävät sosiaalisessa mediassa artikkeleita, joilla he toivovat kasvattavansa negatiivista kuvaa maahanmuuttajista. Maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvien tehtävänä on ollut puolustautua näiltä hyökkäyksiltä, usein hyökkäämällä itse. Onko tässä ”sodankäynnissä” mitään järkeä?

Minun Suomeni

Minun Suomessani kaikki ihmiset ja kulttuurit elävät rinnakkain. Siinä ihmisten väliseen kanssakäymiseen ei vaikuta alkuperä, uskonto tai äidinkieli. Kaikki ulkoiset tekijät ovat minun Suomessani täysin merkityksettömiä. Minulta on kysytty, että mitä mieltä olen siitä, että maahanmuuttajat saavat parempia sosiaalietuuksia kuin kantasuomalaiset. Olen vastannut, että minun Suomessani kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Sosiaaliturva-järjestelmää hyväksi käyttävät ja työtä vieroksuvat henkilöt ovat mielestäni sosiaalipummeja synnyinmaastaan tai ihonväristään riippumatta. Samalla olen muistuttanut, että tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka antaa. Sen verran menen aiheesta sivuraiteille, että totean Suomen sosiaaliturvajärjestelmän olevan uudistuksen tarpeessa. Työn tulisi aina olla etuuksien varassa elämistä kannattavampaa. Tässä on syy sille, miksi me Vihreät kannatamme perustuloa.

Miten minun Suomeni toteutetaan

Kaiken mahdollistava tekijä on toisten ihmisten kunnioittaminen. Niin kauan, kun maahanmuuttaja tai puistonpenkillä kaljaa kittaava Pentti Perusjamppa tuntevat alemmuudentunnetta suhteessa ympäristöönsä, ei voida olettaa asioiden korjaantuvan. Ongelma on syrjäytyminen, ei ihonväri. Kyky kunnioittaa ja arvostaa toisia ihmisiä lähtee terveestä itsetunnosta. Pienet koirat ovat kovimpia räksyttämään. Joskus ihmettelen värillisiä henkilöitä tuijottavia ihmisiä. Nopeasti muistan, että maahanmuutto on Suomessa uusi ilmiö ainakin, kun puhutaan Afrikasta tulevista maahanmuuttajista. Suomi muuttuu, mutta se ottaa aikansa. Olen kuitenkin lohdullinen. Tällä hetkellä ala-asteilla, yläasteilla, ammattikouluissa, lukioissa ja yliopistoissa kasvaa sukupolvi, joille maahanmuuttajien kanssa kommunikointi on täysin arkipäiväistä. Nämä lapset ja nuoret leikkivät ja opiskelevat eri kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Ei Helsingin yliopistossa kukaan tuijota mustaa miestä. Vaikuttaakin, että tämä antipatia monikulttuurisuutta kohtaan on hieman varttuneempien kantasuomalaisten ongelma.

monikulttuurisuus

Jäitä hattuun

Jotta Suomi voi sopeutua monikulttuurisuuteen, tarvitaan vuoropuhelua kaikkien kansanryhmien välillä.

Jos joku kansallismielinen on harrastanut itseruoskintaa lukemalla tämän kirjoituksen näin pitkälle, hän ehkä miettii: ”Ongelmia ei tule, kun ei oteta yhtä ainoata maahanmuuttajaa Suomeen, eikä ainakaan Afrikasta”. Hänelle voin todeta, että monikulttuurisuus ja Afrikkalaiset ovat tulleet Suomeen jäädäkseen, eikä siihen voi enää vaikuttaa. Otetaan esimerkiksi somaliyhteisö. Somalinainen synnyttää keskimäärin 3,5 lasta. Vastaavasti Suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 1,8 lasta. Jo tämä yksi pieni esimerkki kertoo, että somaliyhteisö Suomessa kasvaa, ja vastaavasti kantaväestö pienenee. Paineet esimerkiksi pakolaisten kotouttamiseen panostamisesta suurenevat entisestään, kun otetaan huomioon, että Suomi on kansainvälisten sopimusten mukaisesti vastuussa turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten ottamisesta. On typerää ajatella, ettei näille ihmisille tarvitse tehdä mitään. Mikäli Suomen Sisu saisi päättää, ei kotouttamiseen laitettaisi varmasti yhtään euroa. Ei tarvita suurtakaan älykkyyttä sen ymmärtämiseksi, että tällä ajatusmallilla on ongelmia odotettavissa. Suomessa ei voi olla kahden kerroksen väkeä.

Suomalaisten tulee asennoitua siihen, että Suomi ei ole mikään monoliitti, ei se ole koskaan ollutkaan. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua vallitsevaan tilanteeseen.

Meidän tulee keskustella rakentavasti siitä, että miten saamme maahanmuuttajat integroitua yhteiskuntaamme entistä tehokkaammin. Tarvitaan kypsää vuoropuhelua, ja rakentavia ehdotuksia. Kaakonkulman humanisti on siihen valmis, oletko sinä?

Rasisti, minäkö?

Olen osallistunut aktiivisesti keskusteluun rasismista, suvaitsevaisuudesta, maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Tässä kirjoituksessa menen syvemmälle. Sukellan käsitykseeni ihmisyydestä peilaten sitä omaan epätäydellisyyteeni.

Tunnustetaan faktat

Kun ryhdyin kirjoittamaan tästä aiheesta, näin vaarana, että annan itsestäni liian kiillotetun kuvan. Pelkäsin jonkun kuvittelevan, että pidän itseäni muita parempana. Tehdään yksi asia heti alkuun selväksi. Minä olen ihmisenä keskeneräinen, puutteellinen ja epätäydellinen. Ihminen on entiteetti, joka ei koskaan voi olla valmis. Ihmisyys on arvo, jota ei voida mitata tai vertailla keskenään. En voi sanoa olevani parempi ihmisenä kuin joku toinen – kukaan ei voi. Ihmisyys on subjektiivinen rakennelma. Ihmisillä on kuitenkin erilaisia ominaisuuksia, tietoa ja taitoja, joista osa on mitattavissa. Ihmisyyden ja ulkoa havaittavissa olevan toiminnan välinen ero on tämän kirjoituksen ydin, johon palaan jäljempänä.

”Ihmisyys on se ydin (arvo), jonka päälle kaikki muu näkyvä ja näkymätön on rakennettu”
-Kaakonkulman humanisti-

Ainoa ja samalla tärkein motivaatio näiden asioiden julkiseen käsittelyyn on, että toivoisin ihmisten kunnioittavan toisiaan. Ihmisenä kehittymisen perustan muodostavat ajattelu, itsetutkiskelu, ja -kritiikki. Ihminen on lajina siinä mielessä puutteellinen, tai ainakin evoluutiossa sellaisessa epäedullisessa kehitysvaiheessa, että olemme todella julmia toisillemme. Pasifisti sisälläni toivoo, että ihmiskunta viisastuu ja pystyy ratkomaan asioita tulevaisuudessa ilman sotia ja kärsimystä. Kaikki lähtee pienistä asioista, joista yksi tärkeimmistä on toisen ihmisen kunnioittaminen.

Rasismi

Rasismi on epäkypsän ideologia, jossa toista ihmistä pidetään eriarvoisena rodun, sukupuolen, uskonnon, biologisten eroavaisuuden, muiden ulkoisten seikkojen, tai henkisten ominaisuuksien perusteella. Rasisti on henkilö, joka ajattelee ja toimii rasistisen ideologian ohjaamana. Rasismi on ilmiönä todella pelottava. Suomessa esiintyy poliittisessa keskustelussa sellaista puhetta, jonka tulkitsen taitavasti naamioiduksi rasismiksi. Kritiikki – vihapuhe – rasismi, rajanveto on näissä asioissa vaikeaa. Monet poliitikot liikkuvat ”harmaalla” alueella, jossa puhutaan ihmisistä epäkunnioittavasti, mutta siten ettei rikoksen tunnusmerkistö täyty.

suvaitsevaisuus

Tavoite-minä


Olen humanisti, tai ainakin pyrin siihen. Tavoittelemani minäkuva on filantrooppinen. Filantropialla tarkoitetaan ihmisiä universaalisti rakastavaa ihmiskuvaa. Olen myös eläinrakas. En häpeä tunnustaa esimerkiksi sitä, etten suostu tappamaan kodissani astelevaa hämähäkkiä, vaan vien sen ulos. Tähän ei liity pienintäkään uskonnollista vivahdetta.

Enemmistö ihmisistä tunnustautuu eläinrakkaiksi. Miksi niin harva kutsuu itseään ihmisrakkaaksi? Rakkaudella ei tässä yhteydessä tarkoiteta ainoastaan parisuhderakkautta, äidin ja lapsen välistä rakkautta tai sisarrakkautta. Tarkoitan sellaista lämmintä suhtautumista, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas ja oikeutettu rakastettavaksi.

Filantropian kaksi peruspilaria

1. Syntyvä ihminen on aina viaton.

Kukaan ei synny murhaajaksi tai rasistiksi. John Locken empiirisessä filosofiassa oli teoria, jossa ihmislapsen kuvattiin syntyessään olevan ”tabula rasa”- tyhjä taulu. Persoonallisuuden, ja erityisesti temperamentin tutkimuksessa on myöhemmin todettu, että kehitystä aivoissa tapahtuu etenkin temperamentissa jo ennen syntymää. Ajatus siitä, että ympäristö määrittelee pitkälle sen minkälaiseksi ihmisen identiteetti muodostuu, on edelleen validi.

tabula rasa

2. Ihminen ja ihmisen teot ovat kaksi eri asiaa.

Ihminen ei ole paha, mutta ihmisen teot voivat olla. Lasten kasvatuksessa törmää usein kilttilapsi- tuhmalapsi asetelmaan. Lapsen teot vaikuttavat siihen, että minkälaiseksi lapsi ihmisenä mielletään. Olen suositellut lasten kasvatuksessa valmennuksellista otetta behavioristisen ajattelutavan sijaan. Tässä kasvatusideologiassa huono suoritus käsitellään, ja yhdessä mietitään, että miten sitä voidaan jatkossa parantaa. Kaiken käytöstä ja toimintaa ohjaavan toiminnan taustalla nähdään toisen ihmisen hyväksyminen ja arvostus. Tulee ymmärtää se, että tekojen taustalla on aina arvokas ihminen.

Raiskaaja

Tuodessani humanistista ajatusmaailmaani esille, minulta on kysytty, että mitä mieltä olen esimerkiksi raiskaajista. Olen vastannut, että tuntematta yksilöitä en voi olla heistä mitään mieltä. Tuomitsen teon jyrkästi, mutta tiedostan, että julmuuksiin syyllistynyt ihminen on todennäköisesti oman elämänsä uhri. Kenties raiskaaja on itse tullut raiskatuksi, lapsena hyväksikäytetty, alistettu, kaltoinkohdeltu, tai sitten hänellä on jokin psyykkinen sairaus. Olen myös sitä mieltä, ettei raiskaajan raa-an käyttäytymistavan muuttamiseksi riitä pelkät kiviseinät. Eheytymiseen tarvitaan ensisijaisesti asianmukaista hoitoa rikoksen uusimisen estämisen lisäksi. Tämä logiikka ei ole tarkoitettu mikrotasolle, johon luokittelen tässä yhteydessä perheen, läheiset ystävät jne. En voi vaatia ketään tunnetasolla hyväksymään esimerkiksi läheisen raiskausta. Tarkoitan asioihin suhtautumista makro (yhteiskunnallisella) tasolla.

Rasismi minussa


Ihmisenä kasvaminen on elämänmittainen polku. Olin nuorempana rasistinen ja kapeakatseinen. Jälkeenpäin halveksun itseäni siitä tavasta miten puhuin esimerkiksi tietyistä vähemmistöistä. Tämän tulkitsen olleen epävarmuutta, tiedonpuutetta ja jopa tuntemattoman pelkoa. Ihmisillä on luontainen tapa vieroksua tuntematonta ja luoda ennakkoluuloja. Kuinka usein saamme törmätä siihen, että ensivaikutelma jostain ihmisestä on ollut totaalisen väärä? Aiemmin vastenmieliseltä vaikuttanut henkilö muuttuukin tutustuttaessa mukavaksi.

Perussuomalaiset

Edelleen joudun herättelemään itseäni, ja karkottamaan itsestäni suvaitsematonta ajattelutapaa. Viimeisin havainto omasta epätäydellisyydestäni on ollut ajatukseni perussuomalaisista poliitikoista. Ajattelin ”persut” kollektiiviseksi joukoksi rasistisia, kapeakatseisia, jopa tyhmiä ja ajattelutavassaan viime vuosituhannelle jääneitä poliitikkoja. Annoin näille ihmisille negatiivisen statuksen ainoastaan heidän kannattamansa puolueen perusteella. Sitten tajusin tämän olevan epäreilua. Edelleen pidän persujen populistista politiikkaa ja kannanottoja esimerkiksi maahanmuutosta ja tasa-arvoisesta avioliittolaista ala-arvoisena. Pyrin kuitenkin tunnistamaan ihmiset aatteen takana. Kenties heillä on huonoja kokemuksia esimerkiksi maahanmuuttajista. Sama ilmiö näkyy esimerkiksi henkilöissä, jotka pelkäävät koiria. Usein näitä ihmisiä on purrut koira. Tämä yksittäinen negatiivinen kokemus aiheuttaa epäluottamusta ja pelkoa, joka laajentuu yhden yksilön sijasta koko lajiin. Näin ihmisen logiikka toimii. Vaatii todella suurta kamppailua pitää ajatukset irti yleistyksistä ja huomioida kaikki ihmiset yksilöinä.

pelko

”Muutos alkaa yksilöstä.”