Kouvolasta Kaakkois-Suomen pääkaupunki

Kouvola on viime aikana kylpenyt hyvissä uutisissa. Kouvola on mielestäni aina ollut mainettaan parempi kaupunki, mutta nyt sen alkavat huomata muutkin. On totta, että Kouvola monien muiden vastaavan kokoisten kaupunkien kanssa kamppailee samojen haasteiden parissa. Ikääntyminen, muuttotappio jne. ovat olleen Kouvolan kokoisten kaupunkien haasteena. Nyt kuitenkin Kouvolalla on kaikki mahdollisuudet selvitä näistä haasteista.

Kouvolasta Kaakkois-Suomen pääkaupunki

Helsingin sanomissa Kouvola nostettiin esille vahvana kaupunkina, joka voisi 12 maakunnan mallissa toimia Kaakkois-Suomen maakunnan pääkaupunkina. Perusteluja tälle asemalle on vaikka kuinka. Nyt onkin tärkeää saada Keskustan väkisin runnoma 18 maakunnan malli romukoppaan. Samassa yhteydessä joudutaan / saadaan tehdä tarvittavia korjauksia myös SOTE-uudistukseen. Onhan valinnanvapaus se elementti, joka sille on luvattu, mikäli Keskusta saa järjettömän maakuntauudistuksensa läpi. Ei valinnanvapautta ilman maakuntia eikä toisinpäin.

Ote Hesarista:

Oheisissa kartoissa esitetään Suomen alueen ihanteellinen jakautuminen 7 maakuntaan ja 12 maakuntaan silloin kun jako perustuu pelkästään väestön saavutettavuuteen. Kyse on siis kaikkien suomalaisten yhteenlasketusta matkojen minimoinnista maakuntakeskuksiin nykyisellä tieverkolla.

Olipa maakuntia 12 tai 7, yksi niistä on ”Kouvolan maakunta”. Kouvolan vahva asema koko Suomen mittakaavassa yllättää. Kaupunki painii houkuttelevuusongelman kanssa, mutta sijainti tarpeeksi kaukana muista keskuksista suo sille potentiaalia.”

Alue- ja väestötutkija, valtiotieteen tohtori Timo Aro

Puolueen etu vs. Kouvolan etu

Nyt on mielenkiintoista nähdä, että onko paikallisille ”kepulaisille” tärkeämpää puolueen kanta vai Kouvolan etu. Toivoisin, että Kouvola yhdessä rintamassa voisi ryhtyä rummuttamaan 12 maakunnan mallia – myös eduskunnassa. Markku Pakkanen joutuu asiassa kurjaan välikäteen, mutta nyt hänellä on aito mahdollisuus ajaa kouvolalaisten etua. Perusteluja sille, miksei Kouvolan asemaa haluttaisi vahvistaa on vaikea löytää. Nyt Kouvolan pitää laittaa lobbausorganisaatio kuntoon ja lähteä isolla äänellä puhumaan maakuntamallin päivittämisestä järkevämpään suuntaan. Se mikä ainakin voidaan tehdä, on yrittää jarruttaa uudistusta seuraaviin eduskuntavaaleihin asti. Kahdelletoista maakunnalle on nykyisessä eduskunnassa enemmistön kannatus mikäli asia irrotetaan hallituksen lehmänkaupoista. Kouvolan kannalta on erittäin tärkeää ettei maakunta- ja soteuudistus mene nykyisillä, tai edes pienillä muutoksilla läpi. Uudistus pitää palauttaa alkuperäisiin tavoitteisiinsa, jotka ovat sote-kulujen laskeminen, terveyserojen kaventaminen ja katkeamattomien hoitoketjujen turvaaminen. Yleensä en kannata asioiden jarruttamista, mutta nyt se on vahvasti Kouvolan etu.

Vihreät on puolueena alusta asti kannattanut korkeintaan 12 maakunnan mallia. Tämä kanta on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.

-Muutos alkaa yksilöstä-

 

Kouvolan joukkoliikenne: risut ja ruusut

Olen tässä viime aikoina mielenkiinnosta Kouvolan julkista liikennettä kohtaan suorittanut käytännön kokeiluja jättämällä auton ja polkupyörän kotipihalle. Tämä suppea yhden miehen selvitys ei anna kokonaiskuvaa tilanteesta, vaan aion perehtyä siihen myöhemmin huomattavasti tarkemmin. Toiveeni on, että  Kouvolan julkista liikennettä tullaan tulevan valtuustokauden aikana parantamaan ja sen eteen ainakin Vihreä valtuustoryhmä tulee ponnistelemaan.

bty

Faktat faktoina

Kouvola on laaja Kaupunki, jossa taajamien väliset etäisyyden ovat pitkiä. Suhteellisen tiiviin kokonaisuuden muodostavat Kouvolan ydinkeskusta, Koria, Kuusankoski, Voikkaa, sekä Valkealan kirkonkylä. Vaikka Valkealan ”kirkolle” onkin matkaa noin 12 kilometriä, on otettava huomioon, että keskustan ja Valkealan välissä on paljon asutusta (Jokela, Niinistö, Lautaro). Uskoisin bussiliikenteen olevan lyhyelläkin aikavälillä kannattavaa Kouvola, Koria, Valkeala, Kuusankoski vyöhykkeellä vaikka linjoja lisättäisiin selvästi nykytilanteesta.

On selvää, ettei kannattavaa, sujuvaa ja tiheästi liikkuvaa bussiliikennettä voida turvata koko laajan Kouvolan alueella. Tästä ei nyt varmasti kaikki tykkää, mutta ajattelen, että aikaisemmin mainitsemani vyöhykkeen sisäpuolella olevia yhteyksiä kannattaisi selvästi lisätä. Muiden alueiden kohdalla olisin kohtuullisen tyytyväinen nykyisten yhteyksien määrään sillä parannuksella, että yöbussit esim. Myllykoskelle ja Elimäelle olisivat ainakin kokeilemisen arvoisia.

Aikataulujen ”metsästys”

Tässä on kyllä korjattavaa. Kouvolan kaupungin paikallisliikenteen hakupalvelu on todella surkea. Se ei ole tätä päivää. Etenkin kännykällä käytettäsessä meinaa pidempikin hermoisella palaa pinna. Kartta on surkea ja muutenkin sovellus on todella kankea. Ehdottomasti kunnollinen mobiil-appi tämän historiallisen hakukoneen tilalle.

Kokemus busseita ja henkilökunnasta

Bussit joissa olen istunut ovat olleet ehjiä ja siistejä. Se onkin tärkeä asia ja siitä plussat liikennöitsijöille. Myös henkilökunta on muutamaa ikävää poikkeusta lukuun ottamatta ollut ystävällistä ja ammattitaitoista. Jotta ihmiset tottuvat käyttämään linja-autoja on bussien siisteys ja henkilökunnan asiakaspalvelutaidot todella merkittäviä tekijöitä varsinkin siinä vaiheessa, kun joku  matkustaa paikallisbussissa ensimmäisiä kertoja. Sen verran positiivista palautetta Kouvolan kuskeille, että asiakaspalvelu on Kouvolassa selkeästi parempaa kuin esimerkiksi Helsingissä, jossa tulee julkisia käytettyä paljon.

dav

Lipunhinnoista jäi karvas maku

Tein neljän lapsen kanssa bussiretken Kouvolaan. Aikuisen lippu maksoi 3,50 ja lasten 1,80. Edestakainen bussimatka Kouvolaan maksoi 21,40€. Se on mielestäni liikaa. Jos minun tulisi matkustaa vaikka kaksi kertaa viikossa lasten kanssa Kuusankoskelta Kouvolaan, tulisi sille hintaa 171,20€. Arvokortilla hinta tippuisi hieman, mutta silti hinta on mielestäni liian korkea, etenkin jos tavoitellaan lisääntyviä matkustajamääriä. Ensimmäinen asia mikä tulisi korjata on, että maksavan aikuisen seurassa lapset matkustaisivat maksutta. Lisäksi mikäli bussissa on tilaa (kuten useimmiten), on polkupyörästä veloitettava 3,50€ liikaa. Esitykseni on, että mikäli linja-autossa on reilusti tilaa, voi pyörän ottaa mukaan maksutta.

Eli ennen suuria muutoksia, kuten alle 15-vuotiaiden maksutonta joukkoliikennettä, tulisi nämä pienet joustot toteuttaa viivyttelemättä. Jotta ihmiset matkustavat bussilla, sen pitää olla halpaa, vaivatonta ja mukavaa.

-Kaakonkiulman humanisti-

”Muutos alkaa yksilöstä”

Kouvola hyvissä käsissä

Ensimmäiset kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokoukset ovat takana. Kokouksia on myös pidetty pienemmillä kokoonpanoilla, kuten valtuuston puheenjohtajien ja kaikkien puheenjohtajien muodostamissa kokonaisuuksissa. Ensi vaikutelma päätöksenteosta uusilla kokoonpanoilla on kannustavan positiivinen.

”Kouvola puolue” on voimissaan

Vaikka vaikeimpia asioita ei vielä kokouksiin ole tullut, niin olen ollut hämmästyttävän yllättynyt siitä positiivisesta yhteistyöhengestä, joka kokoontumisissa on vallinnut. Olen suurella tyytyväisyydellä seurannut uuden kaupunginjohtajamme avointa ja keskustelevaa tapaa johtaa kaupunkiamme. Uskon, että päätöksenteon avoimuus, riittävä keskustelu asioista ja toisia kunnioittava tapa toimia mahdollistavat kaupunkimme kehittämisen. Kaupunginjohtajamme Marita Toikka on puhunut Kouvola puolueesta. Itse olen ymmärtänyt asian niin, että valtakunnan politiikan yhteentörmäysten ei tarvitse vaikuttaa kaupunkimme päätöksentekoon, joissa toimimme lähellä kuntalaisia. Meillä kaikilla kaupungin päättäjillä on yhteinen tahto tehdä Kouvolasta hieman mollivireisen jakson jälkeen Suomen paras kaupunki sen asukkaille.

Valinnanvapaus – pilottiin hyvässä yhteishengessä

Kaikki politiikkaa seuraavat tietävät, että eduskunnan oppositiopuolueille valinnanvapaus on ollut kuin punainen vaate. Sitä se on myös meille Vihreille. Kun puoluepolitiikassa kritisoimme valinnanvapautta pyrkimyksenä sen kaataminen, tai vähintään irrottaminen maakuntauudistuksesta, voidaan asiaa tarkastella kaupunkitasolla eri näkökulmasta. Kokeilu kannattaa aina. Vaikka en ole julkisten palveluiden yhtiöittämisen kannattaja, niin uskon että vain kokeilemalla saamme asiasta oikeaa tietoa – joko puolesta vai vastaan. Tutkittu ja kokeiltu tieto on aina valistunutta arviota parempi vaihtoehto. Toivon jatkossakin Kouvolaan rohkeaa kokeilukulttuuria.

Olikin lähes liikuttavaa, miten päätös valinnanvapauskokeiluun lähtemisestä hyväksyttiin hyvässä yhteisymmärryksessä kaupunginhallituksessa.

Tästä on hyvä jatkaa

Minulle rakkaan kotikaupunkini päätöksenteko on nyt ottanut ensiaskeleet. Pyrin itse ja toivon kaikkien kollegoideni yhtyvän ajatukseen, että hyvä yhteishenki ja ilmapiiri mahdollistaa Kouvolalle hyviä asioita aikaa tuhlaamatta. Pyrin itse kaikissa toimissani kuuntelemaan muita, ja kohtelemaan heitä arvostavasti. Ajattelen että asioista voi olla eri mieltä sopuisasti.

En tiedä tarkkaan mitä Kouvolan päätöksenteossa on viime vuosina tapahtunut, enkä halua niitä edes muistella, vaan nyt on aika mennä eteenpäin uusilla kokoonpanoilla. Se mikä voimakkaasti uusiutuneessa valtuustossa ja kaupunginhallituksessa näkyy, on se into, millä asioiden ”kimppuun” lähdetään. Yritetään pitää tästä innostuksesta kiinni toisia kannustamalla, huumorilla ja positiivisella palautteella aina kun siihen aihetta on.

Minulla on aito tunne siitä, että Kouvola on hyvissä käsissä.

-Kaakonkulman humanisti.

”Muutos alkaa yksilöstä””

 

Persennustus

Halla-ahon Jussi teki sen mitä monet pelkäsivät tai toivoivat. Tässä arvioin sitä, että onko Halla-aho uhka Suomelle ja minkälaisia seurauksia asialla saattaa olla. Ennustukseni on subjektiivinen ja sen onnistumista voidaan joltain osin arvioida vasta muutaman vuoden päästä.

Mestari tuli ja lykkäsi ”soinislaiset” syrjään

Vaikka persut itse julkisuudessa ovat kovasti pyrkineet luomaan sellaista kuvaa, että puolue olisi yhtenäinen tapahtui PJ-vaalissa mitä tahansa, on selvää että puolue on isossa kriisissä. Halla-aho on persujen rasistisen siiven suosikki. Nämä ihmiset eivät ole ilmestyneet mistään, vaan ovat aina olleet olemassa. Tämä osa on ollut tyytymätön hallituksen maahanmuuttopolitiikan linjaan. Eikä se ole mikään yllätys. Tällä porukalla on tiiviit kytkökset mm. Rajat kiinni, Suomi Ensin, Suomen Sisu ja Pohjoismainen Vastarintaliike- nimisiin organisaatioihin. Rasistisesta rikoksesta tuomittu mestari on vastaus näiden ihmisten huutoon. Vaikka Perussuomalaisten viimeaikaisia maahanmuuttolinjauksia on itselläni ollut vaikea ymmärtää, niin nämä kannattajat haluavat vielä enemmän. Uskon kuitenkin, ettei näillä Halla-ahoa äänestäneillä henkilöillä ollut aavistustakaan minkälaisia seurauksia asialla voi olla. Timo Soini teki pitkän uran puolueen johdossa. Hän osasi muotoilla äärimmäisetkin mielipiteet tavalla, joka mahdollisti hallitukseen nousun. On täysin selvää, ettei Halla-ahon linjalla olisi hallitukseen ollut mitään asiaa. Eikä sitä ole jatkossakaan. Tämä lienee halla-aholaisten ensimmäinen iso pettymys. Jotkut tietysti voivat olla tyytyväisiä loputtomalta tuntuvaan oppositiotiehen, mutta suurelle osalle kunnianhimoisia poliitikkoja ei oppositiossa räksyttäminen riitä.

Pysyvästi pienpuolueeksi

Vaikka rasistit pitävät usein kaikkein kovinta ääntä, jolloin syntyy illuusio suuresta, on selvää ettei suuri enemmistö suomalaisista, tai edes suuri osa perussuomalaisista halua itseään liitettävän millään tavalla Halla-ahon linjaan. Tulee siis käymään joko niin, että A) Halla-aho loiventaa selvästi äärimmäisiä kantojaan tai B) Suuri joukko persujen jäsenistä ja kannattajista nostaa kytkintä. Veikkaan itse vaihtoehtoa B. Tämä aiheuttaa sen toisen epäedullisen seurauksen, jota Halla-ahoa kannattaneet eivät ole kenties tiedostaneet. Perussuomalaisten kannatus tulee hiipumaan entisestään, ja puolue jumittuu pieneksi yhden asian liikkeeksi.

Tähän voisin todeta, että se ei minua henkilökohtaisesti haittaa.

Hallitusvastuu, byebye!

Mikäli Halla-aho ryhtyy toteuttamaan kampanjassaan esille nostamiaan tavoitteitaan, on persujen hallitustaival käsitelty lähes välittömästi. Viimeistään persujen hallitustaival tulee tiensä päähän seuraavissa eduskuntavaaleissa, joissa puolue tulee arvioni mukaan taistelemaan korkeintaan sijasta 5. Sekään sija ei todellakaan tule olemaan itsestäänselvyys. Näistä asetelmista voidaan todeta, ettei ainakaan Halla-ahon politiikalla ole mitään asiaa hallitukseen.

Vai kertooko joku, että mikä puolue haluaa lähteä persujen kanssa jatkossa samaan hallitukseen? Hallitusyhteistyössä avoimen rasistisen puolueen kanssa tulisi häpäistyksi maailmanlaajuisesti. Toiseksi Halla-ahon linjauksia ei mitenkään voida kirjata tulevaan hallitusohjelmaan.

Elämme mielenkiintoisia aikoja

Hajoaako hallitus? Repeytyykö persujen eduskuntaryhmä? Jakautuuko puolue? Isoja kysymyksiä ja äärimmäisen mielenkiintoisia. Itseäni näistä ei juuri haittaa mikään. Hallituskin saa kaikessa surkeudessaan mennä nurin. Tulevat päivät ja viikot tulevat näyttämään, että mitä tapahtuu. Seuraan tilannetta!

Juha

Kaakonkulman humanisti

”Muutos alkaa yksilöstä”

 

Nyt se alkaa, kuntapäättäjän arki

Kirjoitin vuonna 2013 mielipidekirjoituksen Kouvolan Sanomiin. Silloin totesin: Olen harkinnut kuntapolitiikkaan lähtöä, mutta vielä ei ole sen aika. Se aika tuli nyt noin neljä vuotta myöhemmin.

Vi*****tumisesta syntyi pitkän tähtäimen suunnitelma

Jo kauan minulla on ollut tahto vaikuttaa. Kun havaitsin, ettei mielipidekirjoitusten kirjoittaminen ja asioiden pyörittely pienessä piirissä tuottaneet tulosta päätin lähteä mukaan politiikkaan. Tätä ennen minulla oli vaihe, jossa osallistuin mielenilmauksiin itselleni tärkeiden asioiden puolesta. Suomeksi sanottuna järjestelmään vi*****tuminen ajoi minut mukaan politiikkaan. Yksi tärkeä politiikkaan lähtöä stimuloinut tekijä oli kotikaupunkini ja synnyinmaani poliittikkojen luokattomaksi arvioimani toiminta. Ajattelin, että näin ei voi jatkua. Ihmettelin suuresti, kun päättäjiksi oli valikoitunut ihmisiä, joiden maailmankatsomus ei ulottunut omaa napaa pidemmälle, tai sitten paukut eivät vaan yksinkertaisesti riitä älylliseen toimintaan. Lisäksi persujen jytky aiheutti minulle voimakkaita kylmiä väreitä ja ajattelin, että en voi katsoa tätä enää sivusta. Se miten ihmisarvoa ajettiin alas ja luontoa kohdeltiin oli viimeinen niitti.

Visiosta missioon

Nopeasti minulle tuli visio siitä, että miten haluan tätä maata palvella. Asetin tavoitteeksi kansanedustajan tehtävän. Moni naureskeli kertoessani tästä haaveesta. Ei kateellisena, vaan ihmetellen, että kuka täysijärkinen tuollaiseen ”koiranvirkaan” edes haluaa. Vastasin, että täysijärkisyyden arvioinnin jätän muille, mutta haluan muuttaa tätä maata ja parhaiten se oman subjektiivisen analyysini mukaan tulisi taphtumaan eduskunnasta käsin.

Kouvola, palveluksessanne

WIN_20170609_19_06_27_Pro

Luontevaksi välietapiksi asetettu kuntapäättäjän tehtävä on nyt alkamassa. Se on yhden unelmani täyttymys. On tärkeää olla vaikuttamassa oman lähialueen, oman kotikaupungin asioihin. Kuten moni tietää olen syntyperäinen kouvolalainen. Rakastan tätä kaupunkia ja hengitän sen sykettä ja terapeuttisen kaunista luontoa sopivassa suhteessa. Minulla on siinä mielessä iso oma lehmä isossa ojassa, että ajattelen varmasti tämän kaupungin parasta – tämä on minun koti.

Kuntaliitos oli minullekin aluksi vaikea sulattaa. Ihmettelin, että miten jotkut kuusaalaiset, voikkaalaisista puhumattakaan voisivat olla kouvolalaisia. Pohjois-Valkealassa ja Anjalan perukoilla olin nuorena havainnut asuvan vähintäänkin outoa porukkaa, joista oli joskus tullut mieleen elokuva nimeltä Syvä joki. Nopeasti totesin olleeni täysin väärässä. Kaikki Kouvolan kauniit kylät ja taajamat ja niissä asuvat ihmiset täydentävät kotikaupunkiani. On myös ollut helpompi tutustua laajan kaupungin hienoihin paikkoihin nyt kun ne ovat ”omalla maalla”.

Tämän edellä mainitsemani henkisen kasvun uskon olevan kaikille kouvolalaisille mahdollinen. Meillä on kaunis yhteinen kaupunki ja olemme kaikki samassa veneessä. Tämä asia on myös yksi poliittisista tavotteistani. Koko alueen tasapuolinen kehittäminen ja kouvolalaisen identiteetin vahvistaminen, jota oikeudenmukaiset poliittiset päätökset avittavat.

Isossa kuvassa haluan tuoda avoimuutta politiikkaan ja tiedottaa ainakin omista tekemisistäni avoimesti. Virheitäkin varmasti sattuu ja ne myönnetään.

Suurin toive teille kouvolalaiset

Osallistukaa kanssani Kouvolan kehittämiseen. Jos teillä on hyviä ideoita, joista ette tiedä miten niitä voisi viedä eteenpäin, niin ottakaa minuun yhteyttä. Varmimman vastauksen saatte laittamalla sähköpostia osoitteeseen juha.huhtala@vihreat.fi.Tykätkää myös poliitikkosivuani, jolloin saatte laitettua viestiä kätevästi sen kautta. Laittakaa risuja ja ruusuja ja kehittämisideoita. Minä en halua olla mikään kukko tunkiolla vaan teidän asialla. Ilman teidän tukeanne ja ideoitanne hommasta tulee paljon köyhempää.

Muistilista

Nämä asiat yritän pitää mielessä.

  • Älä hermostu, vaan pysy tyynenä
  • Tutustu kaikkeen materiaaliin huolella
  • Luo hyvät välit kaikkiin kollegoihin
  • Myönnä virheet
  • Pidä yhteyttä kuntalaisiin
  • Muista levätä
  • Ole kärsivällinen
  • Anna kiitosta puoluerajoista piittaamatta aina kun aihetta on
  • Ole rehellinen kaikissa tilanteissa
  • Älä hukkaa läheisiäsi
  • Muista liikkua
  • Muista käydä luonnossa
  • Pyri säilyttämään positiivinen asenne vaikeinakin hetkinä

Maanantaina se alkaa. En melkein edes malta odottaa. Pysykää mukana

-Juha-

Kaakonkulman humanisti

”Muutos alkaa yksilöstä”

 

 

Suomi Finland P****le!

Suomalaisuus

Olen pohtinut paljon sitä, että mitä on suomalaisuus ja mikä tätä kansakuntaa oikeasti yhdistää. Yhdistääkö meitä kieli? Suomessa on kautta aikojen puhuttu paljon erilaisia kieliä. Perinteisesti suomalaisina kielinä pidetään suomen- ruotsin- ja saamenkieltä. Fakta on kuitenkin se, että Suomessa puhutaan yli 150:tä kieltä. Suomessa käytetään vähemmistökielinä mm. romanikieltä, karjalaa sekä viittomakieltä. Lisäksi paljon puhutaan mm. somalin kieltä, arabiaa, viroa ja venäjää. Myös monta kansakuntaa yhdistävän englannin kuulemista on lähes mahdotonta välttää. Voidaan siis todeta, ettei kieli yhdistä meitä suomalaisia.

Etninen tausta halutaan usein yhdistää suomalaisuuteen. Totuus on kuitenkin se, että me kaikki suomalaiset olemme maahanmuuttajia. Suomessa asuu tataareja, romaneja, saamelaisia, juutalaisia ja monia muita Suomessa asuvia etnisiä ryhmiä. Etninen tausta ei siis voi olla suomalaisia yhdistävä tekijä.

Uskontoa halutaan toisinaan käyttää suomalaisia yhdistävänä tekijänä. Suomessa toimi useita eri uskontokuntia, joista suurin on evankelisluterilainen kirkko, jonka jäsenmäärä on jo pitkään ollut laskussa. Erilaisten uskontojen suuri määrä aiheuttaa sen, ettei yhdestäkään niistä saada suomalaisia yhdistävää tekijää.

Suomalaiset asuvat Suomessa

Tämä on asia, joka yhdistää kaikkia suomalaisia. Me asumme täällä. Tämän lisäksi on vielä ulkosuomalaisia, jotka kokevat suomalaisuutta. Suomalaisuus on tunne, tahto elää täällä ja/tai tehdä hyviä asioita tämän maan eteen. Ei siis tarvitsee käydä keskustelua siitä, että kuka on suomalainen ja kuka ei, koska asia on todella yksinkertainen

Isänmaallisuus ja varastettu leijona

Onko isämaallisuus käsitteenä yritetty ryöstää meiltä kansallismielisten nationalistien käyttöön? Itse hämmästyin jo muutama vuosi sitten, kun havaitsin yhden Suomen kansallisunnuksista olevan lähes yksinomaan rasistien käytössä. Käsivarteen tatuoidusta leijonasta tai kaulassa roikkuvasta leijonariipuksesta oli tullut pienen ja äänekkään vähemmistön symboleita. Eilen tein oman ratkaisuni ja ostin itselleni leijonakorun. Se on paitsi kaunis, niin se on myös minulle rakkaan isänmaan tunnus. Ajattelin, että minullakin on oikeus käyttää sitä. Tämä lähes kymmenen grammaa painava käsintehty riipus on nyt näkyvä osoitus isänmaallisuudestani, eikä sitä tunnetta voi kukaan minua esimerkiksi ”suvakkihomoapinaksi” kutsuva ottaa pois.

Tämä maa on minulle jopa niin tärkeä, että halusin lähteä mukaan politiikkaan. Osaksi juuri siksi, että maahanmuuttokriittiset, väärällä tavalla isänmaallisuutta korostavat voimat olivat saaneet liikaa valtaa. Minä haluan tehdä politiikkaa, jossa jokaisella suomalaisella (lue: Suomessa asuvalla) on tasavertaiset ihmisoikeudet.

Ollaan siis iloisia ja sopivasti ylpeitä isänmaallisuudesta, eikä anneta kapeakatseisesti maailmaan suhtautuvien määritellä mitä se tarkoittaa.

Muutos alkaa yksilöstä”

Kaakonkulman humanisti-

Pohdintaa terrorismista

Keskustelu terrorismista, uskonnoista ja erityisesti islamista käy kuumana. Pelko terrorismista on hiipinyt yhä lähemmäs lintukodoksi kokemaamme Suomea. Olen miettinyt paljon, että miten tähän tulisi suhtautua. Tässä avointa pohdintaani muuttuneesta tilanteesta, johon olemme tahtomattamme joutuneet.

Faktat ratkaisevat

Julkista keskustelua leimaa vastakkainasettelu, joka on aiheuttanut esimerkiksi sellaisen kielteisen ilmiön, ettei suuri osa ihmisistä tahdo tai uskalla kertoa omaa kantaansa maahanmuutosta. Itse olen näkyvästi leimautunut ns. ”suvakiksi”, ja koska ajattelen tämän olevan johdettu sanasta suvaitsevainen, kannan tätä titteliä ylpeydellä. Haasteena tälle leimalle koen sen, että olen tahtomattani joutunut osapuoleksi kiivaana käyvään keskusteluun, jossa kovat äänenpainot peittävät alleen ratkaisuehdotukset. Itse toivon aina rakentavaa keskustelua. Olisi myös tärkeää ajoittain sivuuttaa emootiot ja katsoa asioita faktoihin pohjautuen.

Suvakki, Rajakki vai turpa tukossa?

Tässä nämä vaihtoehdot valitettavasti ovat. Jos korostaa, että Suomen tulee tarjota turvapaikka sotaa pakeneville on automaattisesti ”suvakki”. Jos sanoo, että maahanmuuttoon liittyy ongelmia, tulee leimatuksi vähintään maahanmuuttokriitikoksi, rasistiksi tai ”rajakiksi”.

Sisälle termeihin

Suvakilla halutaan vastakkainasettelun maailmassa yleistäen tarkoittaa ihmistä, joka on valmis ottamaan vaikka kaikki maailman ihmiset Suomeen, tai jopa omaan kotiinsa. Suvakit eivät näe maahanmuutossa ilmiönä mitään ongelmaa, vaan ummistavat silmänsä kaikille lieveilmiöille. Suvakit ovat ”maailman halaajia”, joiden hyväntahtoisuus ulkomaalaisia kohtaan on niin rajatonta, että heitä ei edes juuri kiinnosta suomalaiset köyhät tai leipäjonoissa jonottavat ihmiset, vaan riittää että maahanmuuttajilla menee hyvin. Suvakit ovat rajakkien mielestä tyhmiä.

Rajakki on henkilö, joka haluaa sulkea Suomen rajat. Kansallistunnuksia heilutellen rajakki ylistää suomalaisuutta ja suomalaista ylivertaista kulttuuria. Rajakki ei voi sietää ulkomaalaisia jos he vievät suomalaisten työt, eikä myöskään ulkomaalaisia jotka ovat työttömänä. Mikään ei kelpaa, jos ihminen on turvapaikanhakija tai pakolainen. Rajakki lietsoo vihaa ulkomaalaisia ja suvakkeja kohtaan. Maahantunkeutujan, eli matun kanssa seurusteleva suvakkinainen on rajakin mielestä kansakunnan ala-arvoisinta joukkoa. Siinä että rajakilla itsellään on vaimo Thaimaasta hän ei näe mitään kummallista. Rajakki luottaa tiedotusvälineistä eniten MV-lehteen. Hän toivoo, että Suomi muuttuu suljetuksi yhteiskunnaksi, jonne yksikään muslimi ei ole tervetullut, ovathan he kaikki potentiaalisia terroristeja. Rajakit ovat suvakkien mielestä tyhmiä.

Otetaan pieni breikki ja mietitään vähän

Suvaitsevaisuus tarkoittaa suhtautumista ihmisten erilaisuuteen. Ei ole merkitystä sillä, että mikä on ihmisen alkuperä, ihonväri, sosioekonominen asema, koulutus tai mikään muu ulkoinen tekijä. Suvaitsevainen ihminen pitää ihmisarvoa asiana, jota ei voi verrata tai laittaa minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen. Myöskään uskonnolla ei ole mitään merkitystä ja uskonnon vapautta kunnioitetaan. Minulle suvakkina ei ole kuitenkaan ollenkaan ”OK”, että terroristi räjäyttää pommin väkijoukossa ja perustelee tekonsa pyhällä sodalla vääräuskoisia kohtaan. Tämä korrelaatio tai sen puute islamin ja terrorismin välillä on se kuuma peruna. Onko terroriteko uskonnon aiheuttama, vai häiriintyneen yksilön henkilökohtainen ratkaisu? Vai sekä että? Minulle suvaitsevaisena ihmisenä ei ole myöskään OK se, että tietyissä valtioissa kuten Saudi-Arabia tai Iran ihmisoikeudet ovat lähes olemattomat. Minulle ei feministinä ole OK se, että naisen asema on näissä yhteisöissä törkeästi rajoitettu suhteessa miehiin. Ja tämä kritiikki ei kohdistu uskontoon tai alkuperään, vaan esimerkiksi siihen käytäntöön, jossa aviorikoksen tehnyt nainen kivitetään. Sitä en voi hyväksyä. En halua tällaisia ilmiöitä Suomeen, mutta en usko niin tapahtuvankaan.

Missä ovat suvaitsevaiset realistit

Uskon, että näitä on ihmisistä enemmistö. Luen itsenä tähän porukkaan, enkä halua pitää suutani kiinni.

Mielenosoitus rasismia vastaan vuonna 2015

Mielestäni tulee tunnistaa, että terrorismi tässä ajassa kumpuaa islamin äärimmäisestä tulkinnasta. Tulee ymmärtää, että sellaista tulkinta islamista, joka hyväksyy tai kannustaa marttyyrikuolemana tehtyyn itsemurhaiskuun, edustaa vain promillen häviävän pientä murto-osaa kaikista maailman muslimeista. Tulee ymmärtää se, että Suomen kantokyky vastaanottaa ihmisiä on rajallinen, mutta se raja ei ole vielä tähän mennessä tullut vastaan. Tulee ymmärtää, ettei rajojen kiinni laittaminen ratkaise terroriuhkaa. Etenkin tulee ymmärtää, että vihapuhe ja rasismi vaan altistaa radikalisoitumiselle. Tulee myös muistaa, että suurin osa terrori-iskuista tapahtuu Lähi-Idässä jotka ovat yksi syy sille, että ihmiset joutuvat lähtemään pakoon.

Räksytyksestä ratkaisuihin

Euroopan unioni on pahasti epäonnistunut tulikokeessaan, jonka seurauksena hallitsematon maahanmuutto yllätti jopa Suomen housut kintuissa. Ei ole järkevää politiikkaa mahdollistaa tilanne, jossa turvapaikkaa hakeva ihminen joutuu henkensä uhalla, ja kohtuuttomia summia rikollisjärjestöille maksamalla matkustamaan Euroopan läpi Suomeen kuulemaan, ettei turvapaikkaa myönnetä. Tämän jälkeen henkilö palautetaan Finnairin lennolla takaisin lähtöruutuun. Tässä ei ole mitään järkeä! Lisäksi ihmetyttää, että syvempään integraatioon pyrkivä EU ei kykene jakamaan turvapaikanhakijoita tasapuolisesti. Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että tietyt Etelä-Euroopan valtiot kantavat kohtuutonta taakkaa kriisin takia, ja samaan aikaan toinen jäsenvaltio voi ilmoittaa, ettei valtio vastaanota yhtään turvapaikanhakijaa – paradoksaalista. Ajattelen EU:n yhden tärkeimmistä tehtävistä olevan juuri erilaisiin kriiseihin varautuminen ja niistä selviytyminen – yhdessä.

Olen ajatellut, että turvapaikkapäätökset tulisi käsitellä Euroopan ulkorajoilla. Tällaisten järjestelykeskusten perustaminen ja ylläpito olisi sisällytetty EU:n budjettiin. Taakanjako tulisi perustua pisteytykseen, jossa esimerkiksi valtion BKT olisi tekijä, joka vaikuttaisi vastaanotettavien ihmisten määrään. Tärkeintä olisi, että taakanjako tapahtuisi tasapuolisesti ja vastaanotettavien käytännöt yhdistettäisiin siten, että turvapaikan saanut ihminen saisi samanlaisen kohtelun ja ylläpidon riippumatta maasta jonne hänet sijoitetaan.

No mitä tälle terrorismille tulisi tehdä?

Kun ISIS on Lähi-Idässä ”hapoilla” on todennäköistä, että terrori-iskujen uhka tulee lähiaikoina entisestään kasvamaan. Meidän ”länkkäreiden” keinot rajoittuvat ennaltaehkäisyyn. Meidän tulee osallistaa ihmisiä ja ottaa heidät mukaan yhteiskuntaan. Ihminen jolla ei ole mitään menetettävää on kaikkein vaarallisin sekä itselleen, että muille. Kun ihmiselle luodaan puitteet ja mahdollisuus elämään, jossa on hyviä ihmissuhteita, verkosto, työtä tai opiskelua on riski radikalisoitua jo huomattavasti pienempi. Tämä ei kuitenkaan vielä täysin poista ongelmaa. Terroristien taustoista on selvinnyt, että tekijöinä on ollut perheellisiä ja työssä käyviä ihmisiä. Tässä palataan siihen tärkeään rajapintaan, jossa ihminen muuttuu terroristiksi, hyppää kuorma-autoon ja ajaa sen tuhoisin seurauksin ihmisjoukkoon. Muutamia keinoja

  • Myönnetään faktat ja sovitetaan toimet sen mukaan.
  • Tiedustelulaki: Täysin välttämätön työkalu
  • Yhteistyö muslimiyhteisön kanssa. Meillä kaikilla Suomessa asuvilla ihmisillä: muslimeilla, kristityillä, ateisteilla jne. on yhteinen vihollinen – terrorismi. Löydetään keinot ehkäistä radikaalia ajattelua. Uskon, että muslimit itse ymmärtävät jihadismin tematiikkaa ja syntyä meitä ei-muslimeita paremmin. Kuunnellaan siis muslimiyhteisöä ja heidän ratkaisuehdotuksiaan.
  • Segrekaation pysäyttäminen. Ihmiset vaan sekasisin, niin hyvä tulee. En halua köyhien- ja rikkaiden asuinalueita.
  • Kaikkein keskeisin keino on yhteistyön ja vuoropuhelun lisääminen ihmistyhmien välillä. Myönteiset kokemukset erilaisuudesta vähentävät ennakkoluuloista aiheutuvaa pelkoa.

Minun utopiani

Unelmamaailmani perustuu uskonnottomuuteen, tai vähintäänkin maallistumiseen. Minun utopiassani uskontojen merkitys vähenee ja uskontokunnat muuttuvat aikaisempaa enemmän hyväntekeväisyysjärjestöiksi. Utopiassani uskontoa ei sotketa politiikkaan, eikä sitä käytetä vallan välineenä. Mikäli jotain uskontoa halutaan toteuttaa esimerkiksi yhteisöllisyyden voimavaran takia, tulee sen perustua rakkauden ja hyvyyden korostamiseen, ei synnin ja rankaisun käsitteisiin. Meillä länsimaissa tämä muutos on jo tapahtumassa. Kirkon ovet käyvät enemmän ulospäin, mutta samaan aikaan hengellisyys on säilynyt. Ei  ihminen halua vuonna 2017 kuulla muilta tai lukea kirjasta, että miten hengellisyyteen tai yliluonnollisiin kokemuksiin tulee suhtautua.

Kun meidän ei tarvitse enää katsella noidaksi epäiltyjen ihmisten polttoa roviolla, niin ajattelen että myös islam olisi, ainakin näissä aikaisemmin mainituissa valtioissa renessanssin tarpeessa.

Lopuksi

Pakko myöntää, että keskustelu tästä aiheesta on niin tulehtunutta, että jopa minulle oli hieman vaikeaa tästä kirjoittaa. Tein sen kuitenkin siksi, että haluan aiheen ympärille enemmän ratkaisukeskeistä keskustelua vihan ja negaatioiden lietsonnan sijaan.

”Muutos alkaa yksilöstä”

-Kaakonkulman humanisti-